Murupolku - mediatiedote ja verkkouutinen
Telineasentaja putosi irrallisilta lankuilta - sakot työnjohtajalle
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi telinefirman työnjohtajan 10 päiväsakon sakkorangaistukseen työturvallisuusrikoksesta. Käräjäoikeus antoi tuomionsa 13.5.2016.
Tuomio liittyi Helsingissä sillan korjaustyömaalla 15.4.2013 sattuneeseen työtapaturmaan. Telineasentaja työskenteli telineellä, jossa työskentelyalustana käytettiin irrallisia lankkuja. Asentaja astui lankun päähän, jolloin lankku liikkui pois paikaltaan. Asentaja putosi maahan ja loukkaantui.
Käräjäoikeus katsoi, että työtasoina käytetyt irralliset lankut olivat olleet työturvallisuusmääräysten vastaisia. Työkohteessa oli siten työntekijöiden työskennellessä vallinnut työturvallisuusmääräysten vastainen tila. Työskentely- ja putoamiskorkeuden osalta käräjäoikeus katsoi, että asiassa oli esitetty keskenään ristiriitaista näyttöä. Käräjäoikeus totesi, että epäselvässä tapauksessa rikosasiassa riidanalainen seikka on ratkaistava vastaajan eduksi. Käräjäoikeuden mukaan jäi siis näyttämättä, oliko työskentelykorkeus ollut vähintään kaksi metriä. Työturvallisuusmääräysten mukaan telinetyössä on käytettävä putoamissuojausta, jos putoamiskorkeus on yli kaksi metriä.
Käräjäoikeus katsoi, että työnjohtaja ei ollut riittävästi ennen työn aloittamista perehdyttänyt työntekijöitä työhön ja siitä aiheutuviin vaaratekijöihin. Lisäksi oikeus katsoi, että työnjohtaja oli laiminlyönyt velvollisuutensa valvoa ja varmistaa työnteon turvallisuutta.
Helsingin käräjäoikeuden tuomio 13.5.2016 R 15/2593.
Lisätiedot:
Lakimies Mari Leinonen, p. 02950 16584, [email protected]
Mediapalvelu:
Tiedottaja Virpi Saarinen p. 0295 016 021, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
www.tyosuojelu.fi
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toimii alueellisena työsuojeluviranomaisena. Se valvoo, että työnantajat noudattavat työelämän lainsäädäntöä ja että työ on mahdollisimman tervettä ja turvallista. Alueella työskentelee 1,1 miljoonaa henkilöä ja valvottavia työpaikkoja on 120 000.
Navigointivalikko
- Työsuhde
- Työsuhteen tunnusmerkit
- Työsopimus
- Työaika
- Palkka
- Vuosiloma
- Muut vapaat työstä
- Lomautus
- Oikeudet ja velvollisuudet työssä
- Työsuhteen päättyminen
- Työtodistus
- Vuokratyö
- Yhdenvertaisuus ja syrjintä
- Moottoriajoneuvon kuljettajan työaika
- Ajo- ja lepoajat
- Ulkomainen työntekijä
- Lähetetty työntekijä
- Sovellettavat lait
- Työnteko-oikeus
- Työnantajan edustaja
- Tietojen säilyttäminen
- Ilmoitusvelvollisuus
- Palkkaus ja korvaukset Suomessa
- Matka-, majoitus- ja ruokailukustannukset
- Työaika
- Lähetetyn työntekijän tapaturmavakuuttaminen
- Lähetetyn työntekijän työterveyshuolto
- Majoitusolot
- Pitkäkestoinen lähettäminen
- Verotus ja veronumero
- Laiminlyöntimaksu
- Lähettäminen tieliikenteessä
- Tilaajan velvollisuudet lähettämisessä
- Päätoteuttaja rakennustyömailla ja telakoilla
- Nuori työntekijä
- Työehtosopimus
- Työolot
- Työympäristö
- Epäasiallinen kohtelu
- Väkivallan uhka
- Psykososiaalinen kuormitus
- Fyysinen kuormitus
- Fysikaaliset tekijät
- Biologiset tekijät
- Biologisten tekijöiden vaaraluokitus
- Biologisen tekijän vaaran arviointi
- Altistumisen ja vaarojen vähentäminen
- Työntekijöiden opetus ja ohjaus sekä erityistapauksista tiedottaminen
- Erityisvelvoitteet: Altistuneiden työntekijöiden luettelo ja ilmoitukset työsuojeluviranomaiselle
- Terveydenhuollon ennaltaehkäisevät toimet
- Kysymyksiä ja vastauksia koronasta ja työsuojelusta
- Kemialliset tekijät
- Koneet ja työvälineet
- Suojaimet työssä
- Rakennusala
- Luonnontuotteiden keruu
- Työterveys ja -tapaturmat
- Työsuojelu työpaikalla
- Harmaa talous
- Markkinavalvonta
- Tietoa meistä
- Työsuojeluviranomaisen toiminta
- Organisaatio
- Ajankohtaista
- Tapahtumat
- Tapahtumat 2024
- Tapahtumat 2023
- Verkkoseminaari: Esihenkilötyön psykososiaalinen kuormitus hallintaan
- Verkkoseminaari: Häirinnän ennaltaehkäisy ja käsittely työpaikalla
- Verkkoseminaari: Kemiallisten tekijöiden riskien arviointi työpaikalla
- Verkkoseminaari: Palkkainfo
- Viranomaisten info: Reilua työelämää 28.9.2023
- Verkkoseminaari: Työn psykososiaalinen kuormitus – Miten laki velvoittaa työnantajaa?
- Infotilaisuus: Näin torjut kvartsipölyä rakennustyömaalla
- Verkkoseminaari: Vuosilomainfo
- Verkkoseminaari: Biologisten tekijöiden vaarojen arviointi työpaikalla
- Tapahtumat 2022
- Verkkoseminaari: Työnantajan vastuu työväkivallan hallinnassa
- Viranomaisten info: Reilua työelämää 29.9.2022
- Verkkoseminaari: Vaihteleva työaika
- Verkkoseminaari: Veronumeroinfo telakka-alalle
- Verkkoseminaari: Poikkeusluvat pelastus- ja ensihoitotyössä
- Verkkoseminaari: Metsäalan työnantajien velvollisuudet työn tilaajina
- Verkkoseminaari: Työajan enimmäismäärä – ohjeita lain tulkintaan
- Verkkoseminaari: Työterveysyhteistyö edistää psykososiaalisen kuormituksen hallintaa
- Verkkoseminaari: Työsuhdeasiat tutuiksi työnantajalle
- Tapahtumat 2021
- Verkkoseminaari: Psykososiaalinen kuormitus rakennusalan työnjohtotehtävissä
- Viranomaisten info: Reilua työelämää
- Verkkoseminaari: Vuokratyönantaja – välitätkö oikein?
- Verkkoseminaari: Asiantuntijatyön työaikakysymykset
- Kesätyöinfo työnantajille ja nuoria työelämään ohjaaville
- Avin info Forssan ja Loimaan yrittäjille: Tilaajavastuu tutuksi ennen tarkastuksia
- Verkkoseminaari: Mitä laki edellyttää köysiratojen ja sähkölaitteistojen turvallisuudelta - ovatko asiat teillä kunnossa?
- Verkkoseminaari: Uusi työaikalaki – työajan suunnittelu ja seuranta
- Pölyntorjuntatalkoot
- Kampanja: Torju tapaturma
- Tapahtumat 2020
- Näkökulmia työsuojeluun -blogi
- Työsuojelua puhekielellä -podcast
- Julkaisut
- Työsuojelunäyttely
- Usein kysytyt kysymykset
- Tietoa palvelusta
- Tietosuoja
- Palaute
- Asiointi ja yhteystiedot
- Puhelinneuvonta
- Yhteystiedot
- Luvat ja ilmoitukset
- Aika ajoin tehtävä työ
- Ammattitauti
- Asbestipurkutyön ennakkoilmoitus
- Asbestipurkutyölupa
- Hätätyö
- Jaksotyö
- Luonnontuotteiden kerääjien tukikohta
- Merenkulku
- Nosturinkuljettajan pätevyys
- Nuoret
- Panostajan pätevyyskirja
- Poikkeaminen työaika- ja vuosilomalaista terveydenhuollon ja kotihoidon työtaistelutilanteissa
- Rakennustyön ennakkoilmoitus
- Sukeltajan pätevyys rakennustyössä
- Työntekijän lähettäminen
- Vakava työtapaturma
- Työvuoroluettelo
- Yötyö
- Lomakkeet
- Asiointipalvelu
- Asiakirja-aineiston säilyttäminen
- Käsittelyajat
- Suora lisäeläkejärjestely