Asbestipurkutyömailla puutteita eniten pölynhallinnassa, myös luvatta purkua havaittu
Asbestipurkutyömaille tehtiin alkuvuodesta 2025 yli sata työsuojelutarkastusta eri puolella Suomea. Tarkastukset tehtiin pääosin työsuojeluviranomaiselle lähetetyn ennakkoilmoituksen perusteella. Työnantajille annettiin eniten velvoitteita asbestityön pölynhallintaan liittyen. Puutteita havaittiin mm. ilmankäsittelylaitteiden käytössä, asbestijätteiden käsittelyssä ja työalueen rajauksissa.
Huomautettavaa oli myös työsuojeluviranomaiselle lähetetyissä asbestipurkutyön ennakkoilmoituksissa. Ilmoituksiin oli merkitty purkukohteissa työskenteleviksi sellaisia henkilöitä, joita ei ollut rekisteröity työsuojeluviranomaisen ylläpitämään asbestipurkutyöhön pätevien henkilöiden rekisteriin.
”Valvonnassa havaitaan jatkuvasti asbestipurkutöitä, joita tekevät tahot ilman asbestipurkutyölupaa. Näissä tapauksissa on korostunut puutteet asbestikartoituksessa tai asbestikartoitusta ei ole tehty lainkaan”, kertoo ylitarkastaja Mikko Koivisto.
Asbestipurkutyöstä tulee ilmoittaa etukäteen työsuojeluviranomaiselle. Ilmoitus on tehtävä kirjallisesti, mikäli mahdollista vähintään seitsemän päivää ennen työn aloittamista. Tilanteissa, joissa seitsemän päivän säännöstä joudutaan poikkeamaan, tulee olla etukäteen yhteydessä työsuojeluviranomaiseen.
Työsuojeluviranomaiselle tulee vuosittain noin 10 000 asbestipurkutyöilmoitusta.
Valvontahavaintojen mukaan hyvällä tasolla oli asbestityöhön perehdyttäminen ja opastus. ”Hyvin työhön perehdytetyt ja opastetut työntekijät osaavat käsitellä asbestia purkutyössä oikein ja työturvallisuus on kunnossa”, toteaa ylitarkastaja Mikko Koivisto.
Lisätiedot:
Ylitarkastaja Mikko Koivisto, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto