Työsuojelunäyttely
Työsuojelumuseo: Suomen työväen suojelus- ja huoltonäyttely
Sosiaalimuseo avattiin Helsingissä vuonna 1909. Tampereelle työsuojelunäyttely siirtyi vuonna 1980. Hippostalon näyttely suljettiin 2019, ja nyt työsuojelunäyttely on saanut uuden digitaalisen muodon.
Ajatus tuli Suomeen 1900-luvun alussa Ruotsista, ja vuonna 1909 Helsinkiin avattiin Tukholman mallin mukaan Sosiaalimuseo. Näyttelyssä oli esillä erilaisia koneita suojalaitteineen, sen ajan henkilönsuojaimia ja työasuja.
Helsingissä toiminut museo lakkautettiin vuonna 1973, mutta toiminta jatkui seitsemän vuoden tauon jälkeen Tampereella. Tampereen Hippostalon näyttelyn ovet suljettiin kesällä 2019.
Englannista Ruotsiin, Ruotsista Suomeen
Teollisen vallankumouksen kääntöpuolena olivat 1800-luvulla teollisuustyöväen usein vaaralliset työolot. Niihin pyrittiin saamaan muutosta lisäämällä valistusta vallitsevien epäkohtien korjaamiseksi. Jo 1850-luvulla ehdotettiin Englannissa, että olisi järjestettävä museo, jossa esiteltäisiin laitteita ja toimenpiteitä tapaturmien ja ammattisairauksien torjumiseksi. Valistus olisi suunnattava kaikkiin yhteiskuntakerroksiin, jotta saavutettaisiin paras tulos.
Työväensuojeluyhdistys perustettiin Ruotsissa vuonna 1905. Yhdistys rakensi Tukholmaan pysyväisluontoisen työsuojelunäyttelyn, jossa esiteltiin suojalaitteita, valokuvia sekä alan kirjallisuutta. Näyttelyssä vieraili myös Suomen työsuojelun uranuurtaja Vera Hjelt, johon näyttely teki suuren vaikutuksen.
Kotimaassaan tahtonainen Vera Hjelt sai liikkeelle sellaisen innostuksen, että myös Helsingissä avattiin vuonna 1909 Sosiaalimuseo.
Aluksi museo toimi Teollisuushallituksen virkahuoneistossa Bulevardilla. Myöhemmin Sosiaalimuseo siirtyi Etelä-Esplanadille, jossa sen käytössä oli 15 huonetta. Museo esitteli ruotsalaisen näyttelyn tavoin erilaisia koneita suojalaitteineen, alkeellisia henkilönsuojaimia ja työasuja.
Museossa vierailivat usean sukupolven helsinkiläiset koululaiset, jotka olivat suurin kävijäryhmiä.
Helsingistä Tampereelle ja Hippostaloon
Vuonna 1973 Sosiaalimuseo lakkautettiin. Työsuojeluun liittyvää esineistöä siirrettiin Tampereelle perustettuun Työsuojeluhallitukseen, sen koulutus- ja tiedotustoimiston alaisuuteen. Toimipaikka sijaitsi ensin Pohjolankadulla, mutta vuonna 1980 työsuojelunäyttely siirtyi Kalevan kaupunginosaan rakennettuun uuteen Valtion virastotaloon, niin kutsuttuun Hippostaloon.
Vierailu Uimalankadun Hippostalon työsuojelunäyttelyssä kuului neljänkymmenen vuoden ajan lukemattomien tamperelaisten opiskelijaryhmien opintoihin. Hippostalossa kävivät niin metallimiehet ja hallintovirkamiehet kuin lääkärit ja hoitajatkin.
Hippostalosta digitaaliseksi
Näyttelyn tarina Hippostalossa päättyi vuonna 2019, ja koko virastotalo purettiin vuonna 2021. Työsuojelunäyttelyssä esillä olleita esineitä palautettiin alkuperäisille omistajilleen ja työsuojeluhallinnon omistuksessa olleita esineitä lahjoitettiin työsuojelua edistävään käyttöön – muun muassa Lapuan patruunatehtaan onnettomuuden 1976 aiheuttanut kone luovutettiin Lapuan museolle, alkuperäiseen sijaintipaikkaansa.
Työsuojelunäyttelystä oli kotinsa saanut myös DDR:n vuonna 1957 Suomelle lahjoittama läpinäkyvä ihmismalli, jossa sisäelimet olivat oikeilla paikoillaan ja oikeassa koossa ja eri elimet voitiin havainnollistaa sytyttämällä niihin valo. Näyttelyn lopettamisen yhteydessä lasinaiselle löytyi uusi sijoituspaikka Työväenmuseo Werstaan kokoelmista. Werstaalle päätyi myös vanhoja kirjoja sekä historiallisesti kiinnostavia pahvitauluja.
Tammikuussa 2022 työsuojelunäyttelyssä ollutta historiallisesti arvokasta materiaalia tuotiin nähtäville Tyosuojelu.fi-verkkopalveluun.
Työsuojelunäyttelyn tehtävänä oli hyvien ja turvallisten käytäntöjen levittäminen työpaikoille sekä tiedon jakaminen työelämään valmistautuville opiskelijoille ja työsuojelusta ylipäätään kiinnostuneille. Näyttelyn perimmäistä tehtävää kehitetään uusin, nykyaikaisin keinoin: sosiaalinen media, oppimisympäristöt ja suoraan oppilaitoksille tuotettava opetusmateriaali auttavat työsuojelunäyttelyn sanoman jakamisessa tulevaisuudessa yhä suurmmalle yleisölle, maantieteellisesta sijainnista riippumatta.