Ensiapuvarustuksen mitoituksessa työpaikat voidaan jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, onko tapaturmanvaara työpaikalla vähäinen, ilmeinen tai erityinen.
Työpaikan ensiapuvalmiutta suunniteltaessa ja ensiapuvälineitä hankittaessa on otettava huomioon työpaikan erityisolosuhteet.
Tapaturma-alttiilla työpaikoilla suositellaan pääsääntöisesti ensiapuvälineiksi suositus- ja tarkistuslistan mukaistavarustusta ottaen huomioon työntekijöiden määrä, työpaikan sijainti, erilliset yksiköt ja vastaavat seikat. Osa tarvikkeista on irtomateriaalia, jota voidaan käyttää useimmin esiintyvien lievien vammojen hoitoon ja täydentää kulutusta vastaavasti. Osa välineistä on pakattu ns. moduuliperiaatteella yksiköiksi, jotka säilyvät puhtaina ja käyttövalmiina ja ovat myös helposti mukaan otettavissa.
Vaarallisilla toimialoilla, joilla työskennellään yksin tai kaukana työtovereista, on avunsaanti turvattava kännykällä, radiopuhelimella tai satelliittipuhelimella tai -hälyttimellä. Välineiden toimivuus (kuuluvuus, akun kesto jne.) on otettava huomioon ensiapuvalmiutta suunniteltaessa.
Maatiloille on saatavissa ensiapulaukku ja erikseen mukaan otettava taskupakkaus. Rakennustyömailla, alusten lastaus- ja purkauspaikoilla, kaivos- ja louhintatyömailla, metsätöiden taukotuvissa sekä muilla vastaavilla työmailla, jotka sijaitsevat kaukana ensihoitopisteestä ja joilla vakavien vammojen vaara on ilmeinen, tulisi olla vähintään kaksi ilmalla täytettävää raajalastaa (ylä- ja alaraajalastat), pelastuslakanan tyyppinen väline (tai vähintään 2x2 metrin kokoinen muovikalvo) potilaan kantamiseen ja suojaamiseen sekä taskulamppu varaparistoineen.
Metsätöissä ja muissa töissä, joissa työskennellään yksin tai työpareittain tulisi taskupakkaus olla mukana jokaisella työntekijällä. Muista erillään työskentelevissä työryhmissä, joissa on useampia henkilöitä, tulisi olla mukana suositus- ja tarkistuslistanmukaiset ensiapuvälineet.
Kuorma- ja pakettiautoissa tulisi kuljetustehtävästä riippumatta olla suositus- ja tarkistuslistanmukainen ensiapupakkaus tai ensiapulaukku, jos kuljettajana käytetään vierasta työvoimaa ja jos auto toimii maantieliikenteessä. Jakelu- ja muissa vastaavissa tehtävissä vain asutuskeskuksissa toimivissa autoissa riittää vähäisempikin varustus.
Linja-autoissa on oltava niiden rakenteista ja varusteista annetun liikenneministeriön päätöksen mukaiset ensiaputarvikkeet.
Vaarallisten aineiden kuljettamiseen käytettävissä autoissa tulee olla tarpeelliset kuljettajan henkilökohtaiset suoja- ja torjuntavarusteet. Kansainvälisissä ADR-kuljetuksissa on oltava lisäksi vedellä täytetty silmänhuuhtelupullo.
Ilmailulaitos on antanut määräykset ilma-alusten (pienkoneiden ja helikoptereiden) ensiapupakkauksista.
Työpaikoilla, joilla on olemassa erityinen hukkumisen, tukehtumisen, sähköiskun tms. vaara, on oltava tarkoituksenmukaiset pelastus- ja elvytyslaitteet (tai vähintään ohjeet hengityksen elvytykseen). Sukellustöissä on ennalta selvitettävä painekammio- ja muut jatkohoitomahdollisuudet.
Ensiapuvälineiden säilytys
Ensiapuvälineet on säilytettävä hyvässä järjestyksessä siten, että ne ovat otettavissa helposti esille ja tarvittaessa myös mukaan tapaturmapaikalle. Kiinteissä työpaikoissa säilytyspaikkana voi olla esimerkiksi ensiapukaappi, seinätelineessä oleva pakkaus tai kannettava pakki. Pienten vammojen hoitoon tarkoitetut haavanhoitovälineet säilyvät parhaiten puhtaina erillisessä kotelossa (ns. laastariautomaatti).
Ensiapurasiassa, -kaapissa tai muussa pakkauksessa tulee olla selvästi havaittava ja kestävä merkintä, jossa on valkea risti vihreällä pohjalla (paitsi niissä tapauksissa, joissa on oikeus käyttää SPR:n tunnusta).
Ensiapuvälineiden sijoituspaikat on tarvittaessa osoitettava opasteilla. Esimerkiksi henkilöstötiloissa on hyvä olla ilmoitustaululla tietoa ensiapuvälineiden sijainnista. Ilmoitustaululla voi olla myös tieto ensiaputaitoisista henkilöistä sekä ohjeet hälytysajoneuvon tilaamiseen.
Kullekin ensiapuvälineistölle (esim. kaappi, pakki tai muu pakkaus) on joko erikseen tai työpaikkakohtaisesti määrättävä vastuuhenkilö, jonka tehtävänä on vähintään kuukausittain tarkastaa ensiapuvälineiden määrä ja kunto sekä säilytyspaikan siisteys. Välineiden perustarkistus ja vaihtaminen tarpeellisilta osin on välttämätöntä vähintään viiden vuoden välein, ja mahdollisten lääkkeiden osalta usein aiemminkin.
Työpaikalla on suositeltavaa olla asianmukainen hätäensiapuopas, hätäensiavun seinäjulisteita tai muu työpaikan erityisolosuhteisiin soveltuva ohjeisto.
Kutakin työpaikkaryhmää varten on esitetty ensiavun antamiseksi tarvittava vähimmäisvarustus (ks. suositus- ja tarkistuslista). Esitetty luettelo on ohjeellinen. Sitä voi käyttää apuna ensiapuvälineiden hankinnassa. Tarvikkeet ja välineet on mahdollista korvata toisilla, jotka voidaan työpaikan olosuhteet huomioon ottaen katsoa vähintään yhtä hyvin tarkoitukseen sopiviksi.
Työpaikalla on tarvittaessa oltava paarit tai muu siirtolaite loukkaantuneen tai sairastuneen siirtämiseksi. Esimerkiksi kevytpaarit tai erilaiset kantovaatteet voivat usein olla tavallisia paareja käyttökelpoisempia. Tyhjiöpatjan käyttö helpottaa huomattavasti erityisesti kivuliaan potilaan kuljetusta. Sitä voidaan käyttää kuljetusalustana tai paareina sellaisenaan. Paarien tai muiden siirtolaitteiden yhteydessä on hyvä säilyttää ohjeita loukkaantuneen tai sairastuneen kuljetusasennoista.
Työpaikoilla, joissa on palo- tai räjähdysvaara tai syövyttävien ja myrkyllisten kemikaalien roiskumisvaara, tulee varustukseen kuulua silmien huuhteluun tarkoitettu laite sekä hätäsuihku. Nopea hätäsuihkuun tai silmän huuhteluun pääsy voi ehkäistä vakavien silmä- ja palovammojen synnyn. Suihkut täytyy testata säännöllisesti ja varmistaa, että suihkujen vesi on sopivan lämpöistä. Suomessa silmien huuhteluun voi käyttää myös puhdasta hanavettä (juomavettä).
Silmähuuhtelu voidaan järjestää myös kiinteällä huuhtelupisteellä (esim. vesihanan yhteydessä), silmähuuhdepullolla tai silmähuuhdespraylla. Sopivan toteutustavan valinnassa on syytä ottaa huomioon työpaikan riskit, esimerkiksi onko vaarana metallilastu vai kemikaaliroiske. Tässä voi hyödyntää työterveyshuollon asiantuntemusta. Jos silmän huuhtelua on tarpeen jatkaa matkalla ensiapuun, myös mukaan otettava silmähuuhde voi olla tarpeellinen varuste.
Jos työpaikka sijaitsee asutuskeskuksessa, ei ensiapuvälineisiin ilman erityistä syytä ole aihetta sisällyttää lääkeaineita.
Jos työpaikka sijaitsee kauempana asutuskeskuksen ulkopuolella, ensiapuvarustuksen tulisi sisältää hoidon aloittamista varten tarvittavia lääkkeitä, jotka työterveyshuolto on määrännyt.
Työpaikan ensiapukaapissa täytyy olla työpaikan erityisolojen vaatimia (lääke)aineita. Niiden käytöstä täytyy olla riittävän yksityiskohtaiset ohjeet.
Muutoin ensiapulääkitys harkitaan tilanteen mukaan. Esimerkiksi kesäaikaan maastossa työskentelevillä on hyvä olla mukana kyypakkaus ja hyönteisten pistoihin tarkoitettu allergialääke.
Ulkomaan työmatkoilla voi olla tarpeen olla mukana esimerkiksi ripulilääkettä, antibiootteja ja muita kohdemaan olosuhteiden ja matkan keston mukaan tarpeellisiksi katsottuja lääkkeitä.
Jos kuljetat lääkkeitä ulkomaille, varmista etukäteen, että ne ovat laillisia kohdemaassa ja että sinulla on niiden maahan viemiseksi tarvittavat asiakirjat, esimerkiksi lääkeresepti.
Esimerkki ulkomaankomennusten lääkepakkauksen sisällöstä:
Laiva-apteekista on säädetty lailla (laki laiva-apteekista 584/2015).
Esimerkiksi työpaikan koon tai sijainnin vuoksi voi olla tarkoituksenmukaista järjestää ensiavun ja ensihoidon antoon soveltuva, opasteella merkitty huonetila, joka voi samalla toimia lepohuoneena lievissä sairaustapauksissa.
Jos työterveyshuollon toimipiste sijaitsee työpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä, se on syytä varustaa ensihoidon välineillä ja lääkkeillä. Varustus määräytyy sekä työpaikan laadun ja sijainnin että terveydenhuoltohenkilöstön koulutustason ja osaamisen mukaan. Varustukseen voi kuulua hengityksen elvytysvälineet, nesteen siirtovälineistö, ensihoidon lääkkeet ja lääkeliuokset sekä haavojen ompelupakkaukset.
Sivun päivityspäivämäärä ja metatiedot
Päivitetty:
SDG-palkki
Tämä verkkosivu on osa Euroopan komission Your Europe -portaalia. Löysitkö etsimäsi?