Työsuojelunäyttely
Työsuojelumuseo: Vera Hjelt
Tyttö näki, miten ruoskitun selkä pehmeni isku iskulta veriseksi tohjoksi – Köyhyydestä noussut Vera Hjelt loi sensaatiomaisen bisnesuran 1890-luvun Helsingissä.
Vera Hjelt oli opettajan tytär, joka lapsena joutui näkemään nälkää ja näki rikollisen ruoskimisen. Myöhemmin hän loi uran tehtaanomistajana ja nousi aina kansanedustajaksi asti.
Vera Hjelt kuvattuna 1800–1900-lukujen vaihteessa. Kuva: DANIEL NYBLIN / MUSEOVIRASTO
Tehtaanjohtaja oli kävelemässä ystävänsä kanssa maantiellä Oulunkylässä, kun hän kuuli laukauksia. Johtaja kiiruhti kohti työväenasuntoja ja näki pihamaalla tappelun. Yksi hänen työntekijöistään oli vaikeuksissa, sillä useita ulkopaikkakuntalaisia miehiä oli hänen kimpussaan. Yksi oulunkyläläinen tähtäsi työmiestä pistoolilla.
Ase laukesi, mutta luoti sujahti työmiehen ohi. Pistoolista huolimatta tehtaanjohtaja meni tappelupukarien väliin.
Yhteenoton syyksi paljastui mustasukkaisuus: oulunkyläläisen miehen mukaan työmies oli vienyt hänen tyttönsä lahjoittamalla tälle kumikalossit.
Käsikähmä päättyi, ja paikkakuntalaiset poistuivat. On mahdollista, että riitapukarit rauhoittuivat etenkin siksi, että tilanteeseen uskaltautui nainen, Vera Hjelt.
Vielä 1890-luvulla oli ennenkuulumatonta, että nainen voisi johtaa suurta yritystä. Hjelt ei kuitenkaan ollut vain toimitusjohtaja vaan myös Vera Hjeltin Höyrysaha ja Puuseppäosakeyhtiön perustaja.
Tehdas sijaitsi Oulunkylän rautatieaseman tuntumassa ja työllisti sata miestä ja muutaman naisen.
Vuonna 1890 perustettu yritys valmisti aluksi veistonopetukseen käytettyjä malleja, pulpetteja ja höyläpenkkejä. Hjelt oli vuonna 1886 patentoinut kouluja varten kannettavan höyläpenkin, jonka sai helposti kokoon tunnin päätteeksi.
Höyläpenkistä tuli kaupallinen menestys Yhdysvaltoja myöten.
Veistonopetukseen tarkoitettujen tuotteiden tekeminen oli luonnollinen valinta, sillä Vera Hjelt oli itse tuonut veistonopetuksen eli teknisen käsityön Suomeen.
Vera Hjeltin tehtaan mainos Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjassa vuonna 1893. Kuva: KANSALLISARKISTO
Yrittäjyys oli kuitenkin vain yksi juonne Hjeltin elämässä: opettajasta ja toimitusjohtajasta tuli vielä Suomen ensimmäinen naispuolinen ammattientarkastaja, työsuojelun kehittäjä ja kansanedustaja.
Vera Hjelt syntyi opettajaperheeseen Turussa 13. elokuuta. Perheen elämä muuttui Veran ollessa kuusivuotias, kun hänen äitinsä Augusta Charlotta Hjelt joutui onnettomuuteen.
Äiti oli polvillaan laittamassa vastasilitettyjä vaatteita lipastoon, ja Vera leikki viereisessä huoneessa. Hjelt muisteli tapahtumaa Esther Hjelt-Cajanuksen kirjoittamassa elämäkerrassa:
Silloin kuulin äkkiä kovan paukahduksen ja vihlovan huudon: lipaston raskas laskulevy oli laatikkoa kiinni työnnettäessä tärähtänyt auki ja lukossa olevine avaimineen pudonnut alas iskien äitiäni päähän.
Äiti joutui vuoteenomaksi pitkäksi ajaksi. Kohtalokkaampaa kuitenkin oli, että isku aiheutti mielenterveyden järkkymisen, josta äiti ei toipunut koskaan.
Turku kuvattuna 1856 eli vuotta ennen Vera Hjeltin syntymää. Kuva: MOREL-FATIO L. / KANSALLISKIRJASTO
Hjeltin opettajaisä Carl Wilhelm teki jatkuvasti töitä eikä ollut juuri läsnä lastensa elämässä. Kun äitikään ei ollut vahtimassa, sisarusten lapsuus oli aikakauden mittapuulla epäsovinnainen.
Hjelt sai vapaasti seikkailla rannoilla ja metsissä ja käydä ihmettelemässä elämää Turun keskustassa. Kerran tyttö päätyi jopa katsomaan Tivolinmäen takana rikollisen saamaa raipparangaistusta. Hjelt muisteli tapausta myöhemmin:
Mutta jo kauan ennen kuin kaikki 40 raippaparia oli käytetty, selkä oli verta vuotavana lihamassana, mutta Österholm ei päästänyt ääntäkään, silloin tällöin vain kuului syvä huokaus.
Perhe asui jonkin aikaa Kaskenkadulla lavantautisairaalaa vastapäätä, ja Hjelt näki usein, kun kuumehoureiset potilaat juoksivat ulos kadulle hoitajat perässään.
Yksi potilaista yritti myös hypätä ulos ikkunasta, mutta hoitaja ja kadulla sattumalta kävellyt rovasti estivät aikeen. Rovastille pelastusoperaatio merkitsi lavantautitartuntaa.
Vaikka Hjeltin isä otti ylimääräisiä oppilaita, perheen taloudellinen tilanne oli heikko. Tämä näkyi etenkin suurina nälkävuosina 1867–1868. Perheen ruokana oli tuolloin lähinnä sieniä ja lanttua, jonka puolikas oli pitkään lasten ainoa illallinen. Syksyisin perhe souti Iso Pukin saareen keräämään ruoaksi marjoja ja sieniä.
Vaikka Carl Wilhelm Hjelt oli opettaja, hän ei uskonut tyttöjen koulutukseen. Niinpä Vera-tytär sai käydä koulua vain 12-vuotiaaksi. Tämä kuitenkin halusi oppia lisää, mutta koulunkäyntiin tarvittiin rahaa. Niinpä Vera Hjelt hakeutui 13-vuotiaana ensimmäiseen työpaikkaansa, puhtaaksikirjoittajaksi Turun lääninkansliaan.
Myös pianonsoitto kiinnosti tyttöä, mutta rahat eivät riittäneet soittimen ostamiseen. Niinpä hän vuokrasi aikanaan suositun taffelipianon ja opetteli soittamaan.
Soittoharrastus johti myös Hjeltin ensimmäisen yrityksen perustamiseen. Koska Turussa oli pulaa nuoteista, hän perusti ystävien kehotuksesta oman musiikkitarvikeliikkeen.
Tuore yrittäjä oli 17-vuotias.
Opettaja Vera Hjelt kuvattuna vuonna 1888. Kuva: CHARLERS RIIS CO
Vuonna 1876 Carl Wilhelm Hjelt kuoli, ja Vera päätti lopettaa yrityksensä. Hän aloitti opinnot Tammisaaren ruotsinkielisessä opettajaseminaarissa tädiltä saadun lainan turvin.
Opettajaksi valmistuttuaan Hjelt sai ensimmäisen työpaikkansa Ahvenanmaalta. Raaka meri-ilmasto aiheutti kuitenkin hänelle silmätulehduksia, joten hän palasi lääkärin neuvosta takaisin mantereelle.
Tämän jälkeen Suomen kansakoulun kehittäjä Uno Cygnaeus kehotti nuorta opettajaa lähtemään Ruotsiin, Nääsin tyttökouluun, joka oli tunnettu pioneerityöstään veistonopetuksessa.
Ajatuksena oli tuoda ruotsalaiset käsityöopit myös suomalaiseen koululaitokseen. Käsityön opetus oli vielä tuolloin Suomen kansakouluissa lähinnä neulontaa ja askartelua.
Hjeltin pääsy Nääsin veistonopetukseen oli kuitenkin radikaalia jopa ruotsalaisittain. Naisten osallistumista miehisen alan pedagogisille kursseille paheksuttiin yleisesti, ja Hjelt oli vasta toinen opiskelijaksi hyväksytty nainen.
Hjelt palasi Ruotsista Suomeen vuonna 1885, tällä kertaa Helsinkiin. Mukanaan hän toi veistonopetuksessa käytetyt mallit, työkalut ja höyläpenkit.
Vera Hjeltin tekemä ohjekirja pienten lasten veistonopetukseen vuodelta 1886. Kuva: TURUN MUSEOKESKUS
Hjelt alkoi opettaa veistoa pääkaupungissa ja perusti Erottajalla olleeseen voimistelusaliin Kasvatusopillisen veistolaitoksen. Oppilaita koulussa oli vuoden lopulla jo 700.
Vera Hjelt järjesti veistokursseja myös Jyväskylässä ja Tammisaaressa, ja mukaan pakattiin työkalut ja 25 höyläpenkkiä. Hän kirjoitti käsityön opettamisesta myös useita oppaita ja piti aiheesta tuhansia puheita ja esitelmiä.
Veisto innosti etenkin sivistyneistön naisia, ja moni hakeutui Hjeltin innoittamana alan opettajaksi. Käsityönopetuksesta alkoi tulla niin suosittua eri puolilla Suomea, ettei opetukseen enää riittänyt höyläpenkkejä tai malleja, joista oppilaat ottivat oppia.
Vera Hjelt vastasi kysyntään perustamalla puusepäntehtaan Oulunkylään.
Oulunkylän-tehdas ei tehnyt pelkkiä opetusmateriaaleja. Se laajensi nopeasti tuotantoaan muun muassa huonekaluihin. Tunnetuinta tehtaan tuotoksista voi ihailla tänäkin päivänä Ateneumissa: Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin kehykset tehtiin Oulunkylässä.
Akseli Gallen-Kallela maalasi Aino-triptyykin vuonna 1891 Senaatin tilauksesta. Senaatti vaati, että kehykset oli valmistettava Suomessa, joten ne tilattiin Hjeltin tehtaasta. Kuva: LASSI RINNE / IS
Hjeltin tehdas teki myös suomalaista rakennushistoriaa, sillä se alkoi ensimmäisenä valmistaa talopaketteja. Idea oli kehitetty Yhdysvalloissa vasta edellisellä vuosikymmenellä.
Puutalo tehtiin valmiiksi tehtaassa, purettiin, ja numeroidut osat kuljetettiin kokoamispaikalle. Huvilan tilannut asiakas sai talon valmiiksi pystytettynä ja kalustettuna niin halutessaan.
Toimitusjohtajana Hjelt näki omin silmin, miten vaarallisissa oloissa työläiset työtään tekivät. Onnettomuuksia tapahtui usein. Hjelt muisteli myöhemmin vaaratilannetta, jossa työläinen käytti humalassa jyrsinkonetta. Kone oli tehtaan vaarallisin laite ja vei silloin tällöin käyttäjältään sormen tai kaksi.
Hjelt käski humalaista miestä poistumaan työpaikalta, mutta tämä ei totellut. Silloin tapahtui ensimmäisen kerran elämässäni, että tartuin miestä kauluksesta ja talutin hänet pois konehuoneesta. Onneksi hän oli pienikokoinen, joten kykenin hoitamaan hänet.
Hjelt alkoi kiinnostua siitä, miten työväkeä voisi suojella onnettomuuksilta ja teki opintomatkan Saksaan.
TEHTAANJOHTAJANA Hjelt oli lopulta vain kolme vuotta.
Hän palasi vuonna 1893 opettajaksi, sillä hänen virkavapauttaan Suomalaisesta Yhteiskoulusta ja Helsingin yläkansakoulusta ei olisi enää jatkettu.
Suomalaisen yhteiskoulun opettajia vuonna 1891. Vera Hjelt istuu edessä keskellä. Kuva: DANIEL NYBLIN / MUSEOVIRASTO
Oulunkylän puusepäntehdas tuhoutui tulipalossa kolme vuotta myöhemmin.
Seuraavat kymmenen vuotta Hjelt työskenteli opettajana, toimitti lehtiä, kirjoitti kirjoja ja oli lisäksi perustamassa Martta-yhdistystä.
Myös suomalainen yhteiskunta alkoi 1800-luvun lopulla kiinnostua oloista työpaikoilla, sillä kuolemaan tai vakavaan vammautumiseen johtaneet onnettomuudet olivat yleisiä.
Vuonna 1899 perustettiin kolme ammattientarkastajan virkaa, jotka oli tarkoitettu miehille. Tehtaissa oli kuitenkin töissä paljon naisia, joten Suomen Naisyhdistys ehdotti naisen palkkaamista ammattientarkastajaksi.
Vera Hjelt haki tointa ja tuli valituksi maaliskuussa 1903. Virkaa varten hänen oli ajan tavan mukaan anottava vapautusta sukupuolestaan. Heti ensimmäisenä vuotenaan ammattientarkastajana Hjelt teki 86 virkamatkaa ja 431 tarkastuskäyntiä, joiden kohteena oli 11 456 naisen työpaikat.
Vera Hjelt toimitti 1890-luvulla nuorille Sirkka- ja Sländan-lehtiä. Lisäksi hän teki Joulutervehdys- ja Julhelsning-lehtiä, joiden levikki oli 70 000. Kuva: KANSALLISARKISTO
Työnantajat saivat ohjeita ja muistutuksia niin työpaikkojen ilmanvaihdosta, lämpötilasta kuin työasusteistakin. Hjelt kiinnitti huomionsa myös työväen asuinoloihin ja puhtauteen.
Hjelt kävi terveyssyistä myös taisteluun monipuolisemman ravinnon puolesta ja kahvinjuontia vastaan. Työläisnaisilla oli usein tapana korvata ateriat pannukakuilla, voileivillä, rusinakeitolla tai ylenmääräisellä kahvinjuonnilla.
Hjelt ei koskaan avioitunut eikä saanut lapsia. Niinpä hän ei myöskään joutunut tekemään ajalle tyypillistä kompromissia: kun porvarisnainen avioitui, hän yleensä jäi kotiin hoitamaan lapsia ja tukemaan miehensä uraa.
Hjelt sai tehdä elämässään sitä, mikä häntä kiinnosti. Seuraava urasiirto ei kuitenkaan ollut lopulta kaikkein mieluisin.
Suomen Naisyhdistys pyysi Hjeltiä Ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokkaaksi vuoden 1908 eduskuntavaaleissa. Hän suostui mutta arveli, etteivät hänen näkemyksensä sosiaalisista uudistuksista miellyttäneet puolueen johtoa, sillä puolueeseen kuului lukuisia tehtaanomistajia.
Vera Hjelt pääsi vaaleissa läpi, mutta eduskuntatyöstä tuli vaikeaa, sillä elettiin toista sortokautta. Venäjän hallinto pyrki rajoittamaan Suomen autonomiaa ja hajotti eduskunnan useita kertoja.
Lisäksi tsaari jätti allekirjoittamatta useita eduskunnan hyväksymiä lakeja.
Lukutupa-lehti esitteli Suomen vastavalitun eduskunnan aakkosjärjestyksessä 30. elokuuta 1908. Kuva: KANSALLISARKISTO
Kansanedustajana Hjeltin näkemykset sosiaalisista uudistuksista olivat usein lähellä sosiaalidemokraattien pyrkimyksiä. Hän esimerkiksi kannatti kahdeksantuntista työpäivää.
Vera Hjelt oli kuitenkin siinä mielessä aikansa lapsi, ettei hän uskonut työväestön kykyyn järjestää omia asioitaan. Sivistyneistön tuli ohjata työväenluokka oikeaan suuntaan.
Tämä koski myös kahdeksan tunnin työpäivää. Porvariston yleisenä huolena oli, mihin työläiset lisääntyvän vapaa-aikansa käyttäisivät. Taustalla väikkyi sosialismin pelko.
Kun kahdeksan tunnin työpäivästä lopulta äänestettiin eduskunnassa heinäkuussa 1917, Hjelt joutui lopullisesti napit vastatusten puolueensa patruunoiden kanssa. Hän äänesti läpi menneen lain puolesta, puolue taas sitä vastaan.
Omapäisyys merkitsi sitä, että Vera Hjeltin poliittinen ura oli ohi.
Väistynyt kansanedustaja oli jo 60-vuotias. Joku muu olisi voinut jäädä viettämään ansaittuja vanhuudenpäiviä, mutta ei Vera Hjelt.
Hän jatkoi työsuojelutyötään järjestämällä näyttelyitä, joissa esiteltiin suojavälineitä ja turvallisia tapoja käyttää työkoneita. Ensimmäisen työsuojelunäyttelyn hän oli perustanut jo vuonna 1909.
Näyttelytoiminta laajeni lopulta sosiaalimuseoksi, jonka intendenttinä Hjelt jäi eläkkeelle marraskuussa 1931.
Vera Hjelt kuvattuna Bromarvin-huvilansa edessä vuonna 1927. Kuva: MUSEOVIRASTO
Hän julkaisi vielä vuonna 1939 kirjan Työntekijäin suojelu tapaturmilta ja sairauksilta. Kirjoittaja oli tuolloin 82-vuotias.
Kun Vera Hjelt kuoli 29. huhtikuuta 1947, hautajaiset maksoi Suomen valtio.
Kirjoittaja
Tuomo Väliaho / HS
Artikkeli on julkaistu alun perin Helsingin Sanomissa 20.7.2020. Uudelleenjulkaisu oikeudenomistajien luvalla.
Lue myös: Työsuojeluvalvonnan uranuurtajan vaiettu historia.