”Irti siitä taimesta!” – työsuojeluviranomaisen tarinoita metsäalan valvonnasta

Neljän viime vuoden aikana ulkomaisen työvoiman käytön valvontaa ja tilaajavastuuvalvontaa on suunnattu enenevissä määrin myös metsiin. Metsäalalla, jolla tässä kohtaa tarkoitetaan metsänistutus- ja raivaussahatyötä, on ulkomaisen työvoiman käyttö lisääntynyt viime vuosien aikana huomattavasti. Alalle on rakennusalan tapaan ilmaantunut myös ulkomaisia yritystoimijoita, ja alihankintaketjutus on alaa leimaava piirre. Myös media on huomioinut metsäalalla ulkomaalaisvalvonnan havaitsemia epäkohtia – ja syystä. Havainnot, joita olemme tehneet, ovat huolestuttavia. Tässä tarinassa kuvaamme yhden tarkastuspäivämme havaintoja. 

Aikainen tarkastaja istuttajan löytää

Oli alkukesän helle, joten metsään oli lähdettävä jo aamuyön tunteina. Istutus- ja raivaussahatyöt ovat fyysisesti raskaita ja helteisellä säällä työt metsässä alkavat yöllä ja päättyvät siihen aikaan, kun virkamiehistö normaalisti hakeutuisi lounaalle. Aloitimme tarkastusmatkan klo 5.00: virka-autolla kohti närettä ja tutkan suunta viritettynä löytämään etsimämme ulkomaalaiset istuttajat.

Istutuskohteita oli listalla useita. Päätimme aloittaa tavoittelemalla istutusporukkaa, joka työskenteli meille ennestään tutussa yrityksessä. Kaartaessamme kohti metsänlaitaa näimme tienposkessa auton peräkärryineen. Paikalla ei näkynyt istuttajia, mutta hetken päästä yksi heistä palasi metsästä autolle. Esittäydyimme ja kerroimme haluavamme keskustella hänen työstään Suomessa. Samalla istuttaja alkoi järjestellä peräkärryssä olevia puuntaimia paljain käsin.

Myrkyllistä menoa metsänlaidassa

”Nyt lopeta tuo! Älä koske niihin taimiin ilman hanskoja!”, toinen meistä huusi istuttajalle ja toinen haki autosta vesipullon käsien huuhtelua varten. ”No näin minä aina näitä kosken”, totesi istuttaja ja jatkoi taimien järjestelyä peräkärrystä. ”Nyt irti niistä taimista!”, toistimme käskyn, mutta istuttaja hanasi vastaan ja tämän jälkeen sytytti paljain käsin tupakan. 

Puun taimet on kyllästetty Karate Zeon -nimisellä torjunta-aineella, joka iholle joutuessaan voi aiheuttaa voimakasta ärsytystä. Kyseessä on vahva myrkky, ja siksi taimenistutuksessa tulee aina käyttää käsineitä. Taimia ei tule kosketella paljain käsin, ei vaikka näin olisi aiemmin tottunutkin tekemään.  
 
Tämän jälkeen keskustelimme tiukkasanaisesti siitä, miksi käsineitä tulee ehdottomasti taimenistutuksessa käyttää. Ilmassa oli vastustamisen ja inttämisen ilmapiiri. Soitimme myös työnantajalle, jonka vastuulla työntekijöiden työturvallisuus ja työturvallisuusmääräysten noudattaminen on. Työntekijöiden perehdyttäminen turvallisiin työtapoihin on tärkeää ja työnantajan ehdoton velvollisuus. Vaikkei taimien näpelöinti paljain käsin äkkikuolemaa aiheutakaan, ei sitä silti kannata kuitenkaan tehdä. 

Kenen lauluja laulat, sen taimia istutat

Seuraavaksi suuntasimme ajoneuvon kohti toisen yrityksen istutustyömaita. Olimme pitäneet toimeksiantajan kanssa tiedonvaihtopalaverin heidän keskeneräisistä töistään, ja toimeksiantajan luulo oli, että työntekijät tulivat yrityksestä A. Ikävä kyllä tiesimme, ettei A maksanut palkkaa kenellekään, joten menimme paikan päälle selvittämään, ketkä työtä tekivät ja mitä heillä oli sanottavanaan. Tässä kohtaa tiesimme jo, että maailma näyttää erilaiselta kannonnokasta katsottuna.
     
Etsimämme porukka löytyi lopulta yhdeltä näistä ennakkoon tiedossa olevilta istutustyömailta. Paikalla liikkui kaksi istuttajaa. He kertoivat olevansa Viron kansalaisia ja työskentelevänsä yrityksessä B. Yritys B oli virolainen yritys. Keskustellessamme työntekijöiden kanssa katse hakeutui kantoon työmaalla. Kymmenen minuuttia kanto oli ollut paikallaan, mutta huomasimme kannon pitävän pottiputkea kädessään. Ja kannoilla ei ole käsiä. Yllätykseksemme huomasimme tuijottavamme suu epäuskosta auki ihmistä, pottiputken ja taimivakan kanssa, hyttyshattu päässä, tummissa työvaatteissa. Kanto oli istuttaja. Kymmenen minuutin ajan tämä istuttaja oli seissyt liikahtamatta kymmenen metrin päässä meistä. ”Se on Raivo, se on meidän kanssamme täällä.” Toden totta, työntekijöitä olikin kolme. Hahmo liikkui lähemmäksi meitä ja pääsimme häntäkin jututtamaan, vaikkei kanto kovin juttutuulella ollutkaan. Se kuitenkin selvisi, että hänen työnantajansa oli yritys D, toinen virolainen yritys. Maailma ei tosiaan vastannut näyttöpäätteeltä nähtyä.
 
Soitimme kahden työntekijän työnantajaksi ilmoittamaan virolaiseen yritykseen B. Työnantaja ilmoitti heti ensi sanoikseen kirjanpitäjänsä olevan lomalla. Muistutettuamme työnantajaa, että työmaat ja työntekijät ovat sinun eivätkä kirjanpitäjäsi, tämä yrityksen B edustaja kertoi, että työntekijät ovat hänen työntekijöitään kyllä Virossa, mutta Suomessa he työskentelevät suomalaiselle yritykselle C. 

Kuka lopulta onkaan työnantaja?

Tarina sai jälleen uuden käänteen. Olimme yhteydessä yritykseen C. Sen omistaja kertoi, että kaikki työntekijät ovat hänen suomalaisen yrityksensä C palveluksessa. Myöhemmin työnantaja C kertoi kuitenkin, että itse asiassa kaikki työntekijät ovatkin yrityksen D eli työnantajan C:n omistaman virolaisen yrityksen palveluksessa. 
     
Voisi luulla, että työntekijät osaisivat kertoa, kuka heidän palkkansa maksaa, ja täydellisessä maailmassa urakanantajakin tietäisi tämän. Samaan aikaan voisi luulla, että myös työnantaja osaisi kertoa, kenelle hän palkkaa maksaa, sekä mistä ja missä tehdystä työstä. Kohtaamme tarkastuksilla usein vastaavanlaisia epäselvyyksiä. Todellisen työnantajan selvittäminen on kuin yrittäisi ratkaista isoakin mysteeriä. Ja tätä mysteeriä ei selvitetä näyttöpäätettä katsomalla. 

Kysymys, kuka on työnantajasi, on kaikessa yksinkertaisuudessaan kaiken ydin. Tämä on se tieto mitä peitellään, mikä jätetään kertomatta ja millä tehdään suurin tulos verojen, palkkojen ja työnantajamaksujen maksamatta jättämisellä. Toisin sanoen sillä, minkä me tunnemme harmaana taloutena. Tämä on myös se tieto, mikä tarkastajan on hankittava ja erityisen tärkeää on, että menemme paikan päälle asian toteamaan ja valvontahavaintoja keräämään. Ilman tätä tietoa tarkastajalla on käsissään hyvin vähän tai ei juuri mitään. Ilman tätä tietoa ei voida puuttua työnantajan mahdollisiin palkkausta, työaikaa, työturvallisuutta tai tilaajavastuulain mukaisiin tilaajan velvollisuuksien laiminlyönteihin. Huomioitavaa on, että kun tämän kysymyksen kysyy työntekijöiden ollessa näkö- ja kuuloetäisyydellä, välttyy myöhemmältä väitteeltä siitä, ettei heitä olisi olemassa. 

Mitä teimme tämän jälkeen?

Lopulta tarkastuksen kohteeksi joutuivat työnantajat C ja D. C oli suomalainen yritys, jolla oli alihankintasopimus virolaisen yrityksen D kanssa. Molempien palveluksessa oli useita metsureita, jotka kaikki olivat ulkomaalaisia. Molemmat yritykset olivat laiminlyöneet palkkausmääräyksiä, työaikaa koskevia määräyksiä sekä lakisääteisiä työterveystarkastuksia. Työlainsäädännön ja työehtosopimusten noudattamatta jättäminen johtaa kaikessa yksinkertaisuudessaan epäreiluun kilpailuasetelmaan, koska sillä saavutetaan ansaitsematonta kilpailuetua sellaisiin urakoitsijoihin nähden, jotka noudattavat lakia ja työehtosopimuksia. 

Koska yritykset C ja D olivat laiminlyöneet useita työnantajan velvollisuuksiaan, ulkomaalaisen työvoiman käytön tarkastuksissa annettiin työnantajayrityksille velvoitteita asioiden korjaamiseksi. Yrityksen D laiminlyönnit palkkauksen ja syrjinnän kiellon noudattamatta jättämisen suhteen olivat huomattavia. Tarkastusten valmistuttua metsätyökausi oli jo ohi, joten velvoitteiden jälkivalvonta siirtyi seuraavaan kauteen. Yritys D ilmoitti uuden työkauden alkaessa, ettei se toimi enää Suomessa. Tämä tarkoitti sitä, ettei työsuojeluviranomaisella ollut enää toimivaltaa puuttua asiaan, koska työtä ei Suomen rajojen sisäpuolella tehty. Toisin sanoen, yritys ilmestyi Suomen työmarkkinoille hetkeksi, laiminlöi merkittävästi työnantajavelvoitteitaan ja lähti pois. 

Yrityksen C osalta tilaajavastuutarkastus on valmistunut, mutta laiminlyöntimaksuharkinta on kesken. Lainvoimaa odotellessasi voit tutustua tilaajavastuulain 9 §:n 1 momentin 3 kohtaan. Sopisikohan kyseinen lainkohta tähän tapaukseen? 

Riittävätkö valvonnan keinomme?

Aina työnantajatahon selvittäminen ei ole monimutkaista, eikä vastuukysymyksiä tarvitse arpoa. Tällöin tarkastaminenkin on helpompaa. Vaikka puutteita havaitaan, osa työnantajista ottaa opikseen ja korjaa toimintansa lain ja työehtosopimusten edellyttämälle tasolle, ja joskus jopa ylikin. Toiset työnantajat puolestaan eivät piittaa tarkastajan antamista ohjeista. 

Työsuojeluviranomaisen keinot puuttua merkittäviin laiminlyönteihin ovat rajalliset. Ne ulottuvat ohjeistuksen antamiseen ja myöhemmin hallinnolliseen pakkokeinoon uhkasakon asettamisesta, mikäli työnantaja ei noudata tarkastuskertomuksessa annettuja velvoitteita. Huomioitavaa on, että hallinnollisen pakkokeinon prosessi on pitkä ja tehtyihin päätöksiin työnantaja voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Tämä pidentää entisestään asian käsittelyä. Toisin sanoen työnantaja voi halutessaan jatkaa samaa lain ja työehtosopimusten vastaista toimintaansa kauan ennen kuin lainvoimainen uhkasakkopäätös, ainakin teoriassa, kieltää sen. Valitettavasti mahdollista on myös, että työnantaja jatkaa laiminlyöntejä uhkasakkopäätöksestä huolimatta. Samaan aikaan useissa muissa EU-maissa työsuojeluviranomaisen keinot ovat moninaisemmat. Hollannissa työsuojeluviranomainen voi esimerkiksi alipalkkaustilanteen havaitessaan määrätä työnantajalle tuhansien eurojen laiminlyöntimaksun per työntekijä. Toimisikohan tällainen sakonuhka myös Suomessa? 

On selvää, että viranomaisella pitäisi olla keinovalikoima, jolla puuttua laiminlyönteihin nopeasti ja tehokkaasti. Maailma on muuttunut, eivätkä meidän pehmeät keinomme nykyisessä työelämässä riitä. Uhkasakkoharkinta ei ole rangaistus, eikä se ole tehokas keino kaikissa tapauksissa saada työnantajia noudattamaan lakeja ja määräyksiä. Alipalkkauksesta määrättävä laiminlyöntimaksu voisi sen sijaan olla työnantajalle selkeä viesti siitä, ettei Suomessa ole tilaa työlainsäädännön noudattamatta jättämiselle.