Kuolemaan johtanut työtapaturma pysäyttää
Työsuojelutarkastajan ikävämpiä työtehtäviä on selvittää kuolemaan johtaneen työtapaturman vaiheita ja tilanteita. Se on työsuojelutarkastus siinä missä muukin, mutta lähtökohta tarkastukselle on todella ikävä: ihminen on menettänyt henkensä työpaikalla. Asia, jota ei koskaan pitäisi tapahtua.
Tapaturmatarkastuksilla selvitämme aina tapahtumien kulun, niihin johtaneet syyt sekä sen, miten vastaavat työtapaturmat voidaan estää. Kuolemaan johtaneiden tapaturmien kohdalla koen kuitenkin usein henkilökohtaisesti, että ehkäisevien toimien pohtiminen tuntuu merkityksettömältä. Näin se ei tietenkään ole, koska sillä tiedolla voidaan estää vastaavaa tapahtumasta tulevaisuudessa ja pelastaa henkiä ja saada muutenkin tärkeää tietoa työvaiheesta. Mutta siinä hetkessä, yksittäistä kuolemantapausta selvittäessä, tuntuu siltä, että olemme jo liian myöhässä. Pahin on jo tapahtunut.
Näillä tarkastuksilla virkamiehenä kohtaan ihmisiä, joista yksi on menettänyt työkaverinsa, toinen työntekijänsä ja kolmas läheisensä. Suru on aina läsnä ja yhtä asianosaista ei enää voida kuulla. Näillä ja kaikilla muillakin tapaturmatarkastuksilla korostan, etten etsi syyllisiä, vaan syitä siihen, miksi näin on käynyt. Mahdolliset syylliset ovat sitten eri juttu, ja niiden määrittely ei kuulu tehtävälistalleni. Syyllisiä etsivät sitten muut viranomaiset.
Kuolemaan johtaneilla tarkastuksilla annan tapahtumien kulun edetä omalla painollaan. Ihmisille täytyy antaa tilaa puhua normaalia enemmän. Keskustelua en ohjaa liikaa, josko ollenkaan. Annan jokaiselle tarkastukselle osallistuvalle oman tilan puhua, jos se vaikka helpottaisi heidän oloaan. Näissä tilanteissa, jos jossain, virkamies on ennen kaikkea ihminen. Lopputulemana keskusteluista ja kuulemisista syntyy tarkastuskertomus, jossa vahingoittuneen tilalla lukee ”uhri”. Se sana pysäyttää.
Yksi pysäyttävimmistä työtapaturmista, joita olen tutkinut, sattui muutama vuosi sitten. Eräs tehdas oli mennyt konkurssiin ja konkurssipesä hoiti tehtäviään. Käytännössä tehtaasta myytiin kaikki, mikä irti lähti. Kukaan ei johtanut työtä ja ketään ei ollut osoitettu pääasiallista määräysvaltaa käyttäväksi työnantajaksi. Organisointi oli todella sekavaa.
Paikalla oli puolalainen yritys, jonka tehtävänä oli purkaa kone ja kuljettaa se eteenpäin Manner-Eurooppaan. Puolalainen työnantaja työntekijöineen oli purkamassa tätä konetta. Kaikki ei mennyt niin kuin piti ja työntekijä jäi koneen alle ja menehtyi. Työnantajaa en koskaan tavoittanut, enkä myöskään muita työntekijöitä. Toki poliisi oli kuulustellut ja se tieto oli käytettävissä. Vaikka työnantaja jäi etäiseksi, kertomuksen tein ja lähetin sen heille puolaksi. Ajattelin silloin, että uhrilla on varmasti läheisiä ja he ansaitsevat saada virallisen tiedon siitä, mitä on tapahtunut. Tapaus on jäänyt syvästi mieleeni.
Työsuojelutarkastajat eivät tietenkään joudu lähellekään niin paljon tekemisiin tämänkaltaisten asioiden kanssa kuin poliisi, pelastushenkilöstö tai sairaanhoitohenkilöstö. Näissä ammattiryhmissä kuoleman kanssa joutuu tekemisiin ihan eri tavalla ja enemmän.
Minulla on omat konstini niin sanotusti tyhjentää pää, ja työnantaja on siinä avuksi omalla järjestelmällään. Aina on myös mahdollisuus pyytää kollega mukaan tarkastukselle. Vaikka kokemuksen myötä kuolemaan johtaneita tapaturmia on oppinut käsittelemään paremmin, pysäyttävät ne ainakin tämän tarkastajan aina. Niihin ei totu koskaan, eikä pidäkään.