Miten historiaan on kirjoitettu työturvallisuudesta ja voiko siitä voi oppia?
Viime aikoina olen löytänyt itseni tutkimasta työsuojelun ja työturvallisuuden historiaa Suomessa. Näihin digiarkiston syövereihin ajattelin nyt teidät viedä ja pohtia niiden yhtymäkohtia nykymaailmaan.
Aloitan tämän sanahakuleikin laittamalla digiarkiston hakukenttään sanan ”työturvallisuus” ja hyppään ihan toiseen maailmaan. Yhtäkkiä olen vuodessa 1931 ja lukemassa Kansan Työ -lehteä ja otsikko ”Kattotyöläisten työturvallisuus on huononlaista – Työnantajien samoinkuin työntekijöiden on tarkemmin noudatettava annettavia määräyksiä – Nykyjään määräyksiä suuresti laiminlyödään”.
Juttuun on haastateltu ammattien ylitarkastajaa Onni Pyykköä, olen siis kollegan tarinointia lukemassa. Uutinen voisi olla jopa tätä päivää. Tarkastuksilla tulee joskus tuon otsikon mukaisia ajatuksia tarkastajalle, koska saattaa olla, että ei ole kaiteen palaakaan katolla ja saattaa jopa olla niin, että työntekijät vähättelevät työnantajien ohjeistuksia. Korostan, että näin tapahtuu toki harvoin.
Onko työturvallisuus katoilla samalla tasolla kuin 95 vuotta sitten? Ei ole. Se, mikä riitti aiemmin, ei vastaa nykypäivän vaatimuksia. Jos kollega Pyykkö olisi pystynyt tekemään aikamatkan tähän päivään, olisi hän varmasti ihmetellyt, miten hyvällä tolalla asiat ovat. Tähän voin todeta, että noin sadassa vuodessa vaatimustaso on kasvanut ja siinä on edelleen kasvun varaa.
Ammattitauteja mietittiin jo kultaisella 30-luvulla
Seuraavaksi laitan hakukenttään sanan ”ammattitauti” ja päädyn vuoteen 1936. Luen Liiketyöläinen-lehden juttua ”Onko myymälä- ja konttorityöntekijöillä ammattitauteja”. Jutussa käydään läpi tanskalaisen ammattien tarkastuksen parissa toimineen lääkäri Poul Bonnevien tutkielmaa. Teksti alkaa shokeeraavasti: ”Yllä olevaan kysymykseen lienevät useimmat heti valmiit antamaan kielteisen vastauksen.” Seuraavissa lauseissa mainitaan, että kun on puhe ammattitaudeista, tulee mieleen lyijymyrkytys ja aihetta avataan enemmän.
Lehtijutussa määritellään ammattitauti käsitteen nykyisen ymmärryksen mukaisesti. Teksti nostaa esille, että jo 1930-luvulla alettiin tarkastella työolojen pitkäaikaisvaikutuksia työntekijöiden terveyteen. Sana ”ammattitauti” on hakenut paikkaansa maailmassa tuolloin. Viime vuosina on alettu puhua enemmän ja enemmän esimerkiksi rakennusalan fyysisestä ylikuormituksesta eri töissä ja fyysisen ylikuormituksen aiheuttamista ammattitaudeista. 1930-luvulta tähän päivään moni asia on mennyt todella paljon eteenpäin sillä saralla, mutta matkaa on vielä tässäkin.
Työtapaturmien määrä oli valtava
Kun hakukenttään laittaa sanan ”työtapaturma”, tuloksia tulee todella paljon. Tapaturmatilastot kymmeniä vuosia sitten ovat olleet ihan eri tasolla, ja otsikoissa nousee esille todella hirvittäviä tapaturmia sirkkelin silpomisista sormien menetyksiin. Otsikoista pompahtaa esille juttu ”Joka kahdeksas työntekijä joutui vuonna 1935 tapaturman uhriksi”.
Artikkelissa tapaturmatorjuntayhdistyksen Atte Rainio kertoo, että tapaturmista aiheutui 898 invalidia ja 274 työntekijää menetti henkensä. Miettikääpä sitä, keskimäärin kahdeksan vuoden aikana kaikille työntekijöille on sattunut työtapaturma. Nykypäivään tultaessa tapaturmien määrässä on päästy murto-osaan tuosta, vaikka nykytilaankaan ei saa olla tyytyväinen. Nolla tapaturmaa täytyy olla tähtäimessä. Esimerkiksi työsuojeluviranomaisen tehtävänä on tutkia jokainen vakava työtapaturma eli selvittää työtapaturman tapahtumien kulku, selvittää miksi työtapaturma tapahtui ja kuinka vastaavat työtapaturmat ovat estettävissä. Lähes 100 vuotta sitten ei ollut näin.
Tätä sanojen hakuja voisi jatkaa tuntikaupalla, mutta nyt takaisin blogini otsikkoon: ”Miten historiaan on kirjoitettu työturvallisuudesta ja voiko siitä voi oppia?” Minun ei varmasti tarvitse tuohon edes vastausta kirjoittaa. Historiaan peilaten työsuojelu on kehittynyt huomattavasti, mutta nykytiedon valossa näen, että työsarkaa on edelleen.
Siinä teille vähän aikahyppäyksiä ”historian lehdille”. Vaikka nyt vain tein kolme hakua, siitäkin sai jo paljon ajateltavaa ja näkemyksiä. Historian tutkiminen on mielestäni tärkeää joka tasolla, vaikka ei siitä mitään tutkielmaa tarvitse syntyäkään. Päätän tämän blogini yläasteaikaisen historianopettajani sanoihin: Ihminen, joka ei tunne historiaansa, on kuin muistinsa menettänyt. Leppoista kesää kaikille!
