Myös työnjohdon jaksamisesta tulee pitää huolta – se on koko työmaan etu

Onneksi viime vuosina rakennusalallakin on herätty pohtimaan työnjohdon henkistä hyvinvointia. Joskus tarkastajana rakennustyömaalle mennessä kohtaan tilanteita, joissa työnjohto on täysin ”finaalissa”. Niin ei saisi olla, vaan työssä tulisi henkinen hyvinvointi olla sellaisella tasolla, että töihin mennessä ei koe tuskaa, työskentely sujuu virkeänä ja työt eivät seuraa vapaa-ajalle tai möröiksi uniin. 

Omasta raksan työnjohtourastani alkaa olla aikaa 20 vuotta. Muistan, että ”pönärin” saaneista vastaavista mestareista puhuttiin silloin usein. Se tilanne oli ikään kuin normaali, että vaativan työmaan jälkeen työnjohdon pitääkin olla vähän loppu, se kuuluu asiaan ja siitä ei saa valittaa. Itse siinä sitten reiluna parikymppisenä ihmettelin, että näinkö sen todella pitää mennä. 

Toki välillä – esimerkiksi viimeistelyvaiheissa – stressi äityy kireäksi, mutta toisaalta työ ei saa koskaan viedä terveyttä. Yksi mieleen painunut esimerkki on erään vaativan korjauskohteen vastaavan mestarin tilanne. Kohteen luovutus oli kesäkuun lopussa, ja mies oli silminnähden uupunut. Työpäällikkö kuitenkin päätti, että kesäloman jälkeen työnantaja myöntää vielä toisen ylimääräisen kuukauden vapaata. Kun mestari palasi uuteen kohteeseen syyskuun alussa, hän teki työnsä reippaasti, eikä väsymyksen merkkejä näkynyt. Se oli loistava peliliike, josta sekä työntekijä että työnantaja hyötyivät.

Kun aikoinaan aloittelin uraani työsuojelutarkastajana, psykososiaalisen kuormituksen valvonta ei ollut työsuojeluhallinnon kärkiteemoja. En itsekään silloin aina muistuttanut, että myös työmaan vastuuhenkilö on työntekijä, jonka hyvinvoinnista on pidettävä huolta. Jos työnjohto on ylikuormittunut, se ei kykene varmistamaan työmaan henkilöstön turvallisuutta, ja koko työmaan hyvinvointi kärsii.

Nykyään työsuojelutarkastuksissa painotetaan yhä enemmän myös työnjohdon henkisen kuormituksen arviointia. Se ei tietenkään ole helpoimmasta päästä valvontaa, mutta pääasia on, että asiaan kiinnitetään huomiota ja jotkut työnantajat panostavat jo aktiivisesti työnjohdon jaksamiseen estääkseen ylikuormittumista. Suunta on siis oikea, vaikka aina ei vielä ole täydellistä.

Tarkastukseni alkavat yleensä pienellä juttutuokiolla: suurilla työmailla keskustelen ensin työnjohdon kanssa, pienemmillä usein yrityksen toimitusjohtajan kanssa. En erottele tässä rooleja tai asemapositioita, vaan kysyn ihmisenä, en tarkastajana: “Miten menee?” Usein tuossa kohtaa selviää, millä tolalla henkinen kuormitus on. Kun huolia on päästy ääneen puhumaan, siirrytään helpommin ja tarkemmin itse työturvallisuusasioihin. Tämä keskusteluyhteys rikkoo jäätä tarkastajan ja työnjohdon välillä, parantaa avoimuutta ja edistää koko työmaan turvallisuutta. 

Huolehditaan kaikkien jaksamisesta ja tuetaan siinä kohtaa, kun tukea pitää. Hyvinvoidaan henkisesti myös raksoilla!