Hyppää sisältöön

Paikallinen sopiminen laajenee ja työsuojeluviranomainen aloittaa sen valvonnan

Julkaisuajankohta 8.1.2025 8.01
Tyyppi:Mediatiedote

Paikallisen sopimisen mahdollisuudet laajenivat 1.1.2025 voimaantulleella lainsäädäntömuutoksella. Muutoksen myötä paikallinen sopiminen on mahdollista aiempaa laajemmin eri työpaikoilla riippumatta siitä, onko työnantaja järjestäytynyt tai onko henkilöstö valinnut itselleen työehtosopimuksessa tarkoitettua edustajaa. Lain siirtymäsäännöksen vuoksi järjestäytymätön työnantaja voi tehdä paikallisen sopimuksen vain sellaisen työehtosopimusten perusteella, joka on sovittu vuodenvaihteen jälkeen. Työsuojeluviranomainen valvoo paikallista sopimista järjestäytymättömillä työpaikoilla.

Lainsäädännön keskeisimmät muutokset

Työehtosopimukseen perustuvan paikallisen sopimuksen saa jatkossa tehdä myös järjestäytymätön työnantaja. Tämän osalta laissa on säädetty muun muassa:

  • Paikallinen sopimus voidaan tehdä luottamusvaltuutetun kanssa, jos työpaikalla ei ole valittu luottamusmiestä ja työehtosopimus sallii paikallisen sopimisen.
  • Työnantajan tulee varmistaa, että luottamusvaltuutetulla on riittävät valmiudet hoitaa paikalliseen sopimiseen liittyvät tehtävät.
  • Paikallinen sopimus tulee tehdä kirjallisesti ja se tulee toimittaa työsuojeluviranomaiselle kuukauden kuluessa sopimuksen solmimisesta.
  • Toimitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä seuraamusmaksu.

Jatkossa työnantaja voi lisäksi neuvotella valtakunnallisen työntekijäjärjestön tai sen jäsenjärjestön kanssa laajemmin niin sanottuja talokohtaisia työehtosopimuksia. Aiemmin tämä mahdollisuus oli vain työnantajaliitolla.

Paikallisia sopimuksia ei voi alkaa tehdä heti

Yleissitovissa työehtosopimuksissa on aiemminkin ollut paikallisen sopimisen mahdollistavia määräyksiä. Työnantajaliittoon järjestäytymätön työnantaja saa kuitenkin tehdä paikallisen sopimuksen vasta, kun työehtosopimus on uudelleensolmittu 1.1.2025 jälkeen.

Poikkeuksen tähän tekevät työaikalain säännölliset työaikajärjestelmät. Niiden osalta paikallinen sopiminen on mahdollista myös vanhempien työehtosopimusten perusteella. Vanhoja sopimuksia ei tarvitse toimittaa työsuojeluviranomaiselle, mutta 1.1.2025 tehdyt sopimukset tulee toimittaa.

Työsuojeluviranomainen valvoo ja neuvoo

Työsuojeluviranomainen valvoo yleissitovien työehtosopimusten noudattamista järjestäytymättömillä työpaikoilla. Tähän valvontaan kuuluu jatkossa myös paikallisen sopimisen valvonta. Valvonnassa tullaan tarkastelemaan sekä sopimuksen sisältöä että sopijaosapuoliin liittyviä seikkoja. Lisäksi sopimusten perusteella voidaan kohdentaa valvontaa esimerkiksi silloin, jos havaitaan, että yötyön käyttö lisääntyy tietyllä toimialalla.

Työsuojeluviranomainen antaa myös asiaan liittyvää neuvontaa sekä järjestää 5.2.2025 maksuttoman ja kaikille avoimen verkkoseminaarin Paikallinen sopiminen – Mikä muuttuu ja mitä sopimisessa tulee ottaa huomioon?.

Sopimukset tulee toimittaa työsuojeluviranomaiselle –laiminlyönnistä seuraamusmaksu

Järjestäytymättömien työnantajien tulee tehdä paikallinen sopimus kirjallisesti ja toimittaa se työsuojeluviranomaiselle kuukauden kuluessa sopimuksen solmimisesta. Toimitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä 1 000–10 000 euron seuraamusmaksu.

Lisätietoja paikallisesta sopimisesta ja siihen liittyvästä muutoksesta kerrotaan työ- ja elinkeinoministeriön sivulla Paikallisen sopimisen lisääminen.


Yhteyshenkilöt

juristi Aki Eriksson
p. 0295 018 175, [email protected]
Työsuojelun vastuualue, Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Työsuojelu Työsuojelu työpaikalla