Rakennusalan työturvallisuuskulttuurista
Vaikka sana ”kulttuuri” on minulle jotenkin vaikea ja outo, haluan tuoda esille ajatuksia rakennusalan työsuojelukulttuuriin liittyen. Kulttuuri-sanaa pohdin jo lukion äidinkielen tunnilla vuosikymmeniä sitten, kun mietimme luokan kanssa, onko urheilu kulttuuria vai ei. Toki minulle ei ollut sillä mielipiteellä väliä, koska tuo sana vie minut aina Ismo Alangon lauluihin ja sinne myös silloin päädyin. Oli urheilu kulttuuria tai ei, niin yritän selvittää nyt, kuinka tuo sana soveltuu rakennusalan työturvallisuuden kehitykseen.
Vielä oli pakko kysyä tekoälyltä mikä on kulttuuri: ”Kulttuuri on laaja kokonaisuus, joka kattaa ihmisyhteisöille ominaiset tavat, arvot, uskomukset, perinteet, kielen, taiteen ja elämäntavat. Se on opittua, ei periytyvää, ja se muokkaa yksilön identiteettiä sekä toimintaa. Kulttuuri ilmenee niin arjen käytännöissä kuin taiteellisissa saavutuksissa, sitoutuen aina tiettyyn aikaan ja paikkaan.”
Aloitetaan helposta. Mikä saa työntekijän pitämään suojakypärää päässään työmaalla, jossa työnantaja ei piittaa pätkääkään työturvallisuudesta? Voisin omanarvontuntoa nostaakseni vastata tähän, että työsuojelutarkastaja, mutta tällöin ehkä valehtelisin. Työntekijän saa siinä tapauksessa pitämään suojakypärän päässään, jos hänellä on vahva tieto siitä, että suojakypärän käyttö saattaa pelastaa hänen henkensä. Hänellä on vahva tieto, kokemus tai uskomus siitä, että saatan pelastaa henkeni tai ainakin välttyä vakavalta työtapaturmalta hyvin pienellä eleellä pitäessäni suojakypärää päässä. Tai sitten edelliseen vielä lisäyksenä, että hänellä on asenne sellainen, että suojakypärää käytetään.
Työsuojelutarkastajaurani aikana olen nähnyt isoja ja pieniä työmaita, erilaisia rakennuttajia, joista voisin ottaa esimerkiksi erään sairaalarakennuttajan. Lähtökohtaisesti tämän sairaalarakennuttajan työmaat ovat olleet siistejä ja työntekijöillä kaikki kunnossa, ja työmaiden pölynhallinta on ollut aina sairaalaolosuhteidenkin takia huippua. Kerran kävin erään työmaan tilannetta läpi sairaalan rakennuttajan nimeämän turvallisuuskoordinaattorin kanssa ja annoin hänelle kehaisevan sanan sairaalan työmaista ja kysyin, että mitkä ovat niitä rakennuttajan toimia, joilla urakoitsijat ja päätoteuttajat saadaan suorittamaan työturvallisuusasiat hyvin. Vastauksen yksi osa-alue oli sakottaminen.
Urakoitsijaa sakotetaan siitä, jos työntekijä ei käytä suojakypärää ja vielä hän lisäsi, että sakon tulee olla tuntuva. Työsuojelutarkastajana mietin, mitä siihen sanoisin, mutta totesin vain, että se on osapuolien välinen asia, enkä voi sitä kieltää, vaikka en ehkä työsuojelutarkastajana sakottamisen kannalla olekaan. Mutta lopputulemana tästä kaikesta: sakon uhalla voidaan pakottaa työturvallisuuden parantamiseen, joka on osa työturvallisuuskulttuuria. Eli ihminen oppii sakon uhalla toimimaan normien mukaan ja tämähän toimii muuallakin kuin vain työpaikoilla.
Blogini alkuvaihe on vaellellut ehkä vähän synkissä vesissä, mennään siis kirkasvetisempiin aatoksiin. Työsuojelutarkastajankin pitää osata ajatella positiivisesti, vaikka sitä ei aina uskota. Kirkasvetistä työturvallisuuskulttuuria miellän harrastaneeni, kun olin aikoinaan eräällä isolla rakennusyhtiöllä töissä. Työturvallisuus koettiin yhtenä merkittävänä asiana ihan kaikissa työmaan toiminnoissa. Se ei ollut omalta kohdaltani pakottamista, vaan tunsin, että työturvallisuus on oikeus ja velvollisuus ja sen koki ikään kuin palkitsevana tekijänä ja sen aihepiirin ympärillä oli paljon positiivisuutta.
Yhtenä johtoajatuksena oli TR-mittari ja siihen liittyvät kilpailut. Kilpailut kasvattivat me-henkeä koko työyhteisössä ja toivat yhteenkuuluvuutta myös muiden yritysten työmaihin. Nyt taisin antaa liiankin ruusuisen kuvan, mutta laitetaan nyt tähän vielä se, että toki osaa työmaiden aliurakoitsijoita ja työntekijöitä piti ohjata jopa hieman pakottamalla oikeaan suuntaan ja taisi siellä sopimuksissa myös sana ”sakko” vilahtaa. Mutta kuitenkin lopputulemana olin osa työturvallisuuskulttuuria ja ylpeä siitä.
Jäin pohtimaan tuota kulttuuri-sanaa ja sitä, kuinka tekoäly siitä kertoi. Voinko työsuojelutarkastajana edistää työturvallisuuskulttuurin kehitystä työmailla? Vastaus on yksinkertainen kyllä. Pystyn tarkastuksilla (jopa pakottamalla) muuttamaan tapoja ja siihen on monia keinoja. Luennoilla pystyn vaikuttamaan kuulijoiden arvoihin, ainakin rajallisesti, jos olen tarpeeksi vakuuttava ja hyvä puhuja. Pystyn luennoilla ja tarkastuksilla opettamaan työnantajia ja työntekijöitä. Sillä ei ole perimän kanssa mitään tekemistä, mutta oikeilla keinoilla pystyn muokkaamaan yksilöiden identiteettiä sekä toimintaa. BINGO, työsuojelutarkastajahan on todella asian ytimessä.
Yleensä blogia kirjoittaessa minulla on punainen lanka käsissä. Tätä blogia aloittaessani minulla oli lankarulla hukassa, mutta tein sen tarkoituksella. Tiesin, että jotain liikkui mielessäni, mutta en kyennyt pukemaan sitä sanoiksi ilman, että aloin kirjoittaa. En tiedä löysinkö lankarullaa, mutta taisi matka olla se oleellisempi kuin päämäärä. Miljoonasateen laulun sanoin; ”minua ajoi pelko ja mun oli pakko kirjoittaa”. Näihin ajatuksiin liittyen harrastetaan hyvää ja kehittyvää työturvallisuuskulttuuria ja pidetään työtapaturmat ja ammattitaudit loitolla ja voidaan muutoinkin hyvin kesää kohti mentäessä.
