Työperäisen hyväksikäytön torjunta: ulkomaalaisille työelämätietoa 14 eri kielellä
Työsuojeluviranomaiset ovat julkaisseet ulkomaisille työntekijöille oppaan 14 eri kielellä. Oppaassa kerrotaan keskeiset tiedot työntekijän oikeuksista, kuten työajoista, palkoista ja lomista. ”Ulkomaalaisena työntekijänä Suomessa” -oppaan tavoitteena on lisätä ulkomaalaisten tietoisuutta työsuhteen keskeisistä ehdoista ja torjua työperäistä hyväksikäyttöä. Opasta jaetaan myös Suomeen tulleille ukrainalaisille.
”Oppaasta työntekijä saa yhdessä paketissa perustiedot suomalaisesta työelämästä. Opas on hyödyllinen myös vieraskielisille työnantajille”, kertoo tarkastaja Juulia Vihervirta Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelta.
Oppaan avulla työntekijä pystyy tunnistamaan, jos hänen omassa työsuhteessaan ei noudateta lakia tai työehtosopimusta. Oppaassa on esimerkit vähimmäispalkasta siivoojan ja kokin työssä, rakennusalalla sekä puutarha- ja maatalousalalla. Siinä myös kerrotaan, millaiset työajat Suomessa on, ja miten ylityökorvaukset lasketaan. Lisäksi oppaassa kerrotaan muun muassa työnteko-oikeudesta sekä siitä, mistä voi saada apua ongelmatilanteissa.
”Valvonnassa törmäämme valitettavan usein siihen, että yleissitovaa työehtosopimusta ei noudateta esimerkiksi palkan osalta. Moni ulkomainen työntekijä ei edes tunne oman alansa työehtosopimusta”, Vihervirta kertoo.
Työsuojeluviranomainen toivoo, että mahdollisimman moni löytää oppaan
Opas on julkaistu seuraavilla kielillä: suomi, ruotsi, englanti, viro, venäjä, romania, kiina, kurdi, hindi, ukraina, vietnam, thai, nepali ja bosnia. Tänä vuonna opas julkaistaan myös arabiaksi. Opasta jaetaan työntekijöille esimerkiksi työsuojelutarkastuksilla. Siitä on myös tehty tulostettava juliste.
”Toivomme, että monet eri tahot aina julkisista palveluista erilaisiin järjestöihin laittavat julisteen esille. Näin mahdollisimman moni ulkomainen työntekijä saa tiedon oppaasta ja siten omista oikeuksistaan työssä”, Vihervirta kertoo.
"Nyt on tärkeää saada tieto oppaasta myös Suomeen tulleille ukrainalaisille, sillä osa heistä haluaa todennäköisesti pian töihin. Veimme jo muun muassa Länsisatamaan ukrainalaisia varten perustettuun palvelupisteeseen julisteita sekä esitteitä ukrainaksi ja venäjäksi", Vihervirta jatkaa.
Oppaan kaikki kieliversiot ja tulostettava juliste löytyvät työsuojeluhallinnon verkkopalvelusta englanninkieliseltä sivulta www.tyosuojelu.fi/work-in-finland ja suomenkieliseltä sivulta www.tyosuojelu.fi/opas-ulkomaalaisille.
Lisätietoa:
Tarkastaja Juulia Vihervirta
p. 0295 016 480, [email protected]
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue