Hyppää sisältöön

Vinkkejä paikallisten sopimusten toimittamiseen

Verkkouutinen 12.3.2025

Järjestäytymättömät työnantajat saivat 1.1.2025 voimaan tulleen lakimuutoksen myötä aiempaa laajemman mahdollisuuden tehdä paikallisia sopimuksia. Samalla heille tuli velvollisuus toimittaa paikalliset sopimukset työsuojeluviranomaiselle. Tämän velvollisuuden sisältö on työpaikoille vielä hieman epäselvä. 

Työsuojeluviranomaiselle on toimitettu vääränlaisia sopimuksia

Työsuojeluviranomaiselle on toimitettu muutamia sopimuksia jo heti alkuvuoden aikana. Yhdessäkään näistä ei ollut kyse sellaisesta paikallisesta sopimuksesta, joka pitäisi toimittaa työsuojeluviranomaiselle.

”Ymmärrän, että työnantajat haluavat olla asian kanssa varovaisia. Emme kuitenkaan halua, että joudutte näkemään ylimääräistä vaivaa”, sanoo juristi Aki Eriksson Lounais-Suomen aluehallintovirastosta. 

Vaikka laki on tullut jo voimaan, ei varsinainen sopimistoiminta ole täysimääräisesti voinut vielä alkaa työpaikoilla. Yleissitovan työehtosopimuksen perusteella tehtävä paikallinen sopiminen on mahdollista vain sellaisen työehtosopimuksen perusteella, joka on solmittu lain voimaantulon jälkeen. Vain harva työehtosopimus on tullut vielä tänä vuonna voimaan. 

Alkuvuoden aikana tarpeettomasti työsuojeluviranomaiselle toimitetut paikalliset sopimukset ovat jaoteltavissa kolmeen kategoriaan: 

  1. Työnantaja kuuluu työnantajaliittoon eli noudattaa työehtosopimusta normaalisitovuuden perusteella – ei yleissitovuuden.
  2. Paikallinen sopimus ei perustu työehtosopimukseen lainkaan, vaan sopimus perustuu esimerkiksi lain säännökseen.
  3. Kyseessä on työnantajan ja valtakunnallisen työntekijäyhdistyksen laatima ns. yrityskohtainen työehtosopimus. 

Näin varmistat, pitääkö sopimus toimittaa viranomaiselle

Kun työnantaja miettii toimitusvelvollisuutta, hänen kannattaa esittää itselleen muutama kysymys: kuulummeko työnantajaliittoon, mihin työehtosopimukseen sopimus perustuu ja millä perusteella noudatamme työehtosopimusta. 

Toimitusvelvollisuus on olemassa, jos työnantaja ei kuulu liittoon ja sopimus pohjautuu työehtosopimukseen, jota työnantaja noudattaa yleissitovuuden perusteella. 

Kevään 2025 aikana on tarkoitus saada työsuojelun asiointipalvelussa käyttöön paikallisten sopimusten toimituskanava. 

”Järjestelmä tulee ohjaamaan sopimuksen toimittajaa näiden kysymysten avulla, mutta sitä ennen kannattaa hetkeksi pysähtyä miettimään niitä itse. Vaikka kyllä me sitten neuvomme ja ohjaamme asiakasta”, Eriksson toteaa. 

Järjestäytymättömien työnantajien tulee tehdä paikallinen sopimus kirjallisesti ja toimittaa se työsuojeluviranomaiselle kuukauden kuluessa sopimuksen solmimisesta. Toimitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä 1 000–10 000 euron seuraamusmaksu.

Katso verkkoseminaarin tallenne ja kuuntele podcast

Haluatko tietää lisää paikallisesta sopimisesta? Katso verkkoseminaarin tallenne ja kuuntele yleisökysymyksiä käsittelevä podcast. Tallenne ja podcast löytyvät tapahtumasivulta Verkkoseminaari: Paikallinen sopiminen.

Lisätietoa paikallisesta sopimisesta löydät myös verkkosivulta Paikallinen sopiminen.