Hyppää sisältöön

Työnantajan ja työterveyshuollon yhteistyöllä on rooli fyysisen ylikuormituksen torjunnassa työpaikoilla

Julkaisuajankohta 27.2.2026 7.25
Tyyppi:Mediatiedote

Työsuojeluviranomaiset tekivät vuonna 2025 yli 850 työsuojelutarkastusta työpaikoille, joissa tarkastuksen pääpaino oli fyysisen kuormituksen valvonnassa. Noin joka toisella tarkastuksella havaittiin puutteita työn vaarojen selvittämisessä ja arvioinnissa ja noin joka neljännessä työpaikassa puutteita oli työterveyshuollon työpaikkaselvityksessä.

”Tarkastukset kohdistuivat pääosin rakennusalalle, teollisuuteen, tukku- ja vähittäiskauppoihin ja majoitus- ja ravitsemustoimintaan. Rakennusalalle kohdistuvaa fyysisen kuormituksen työsuojeluvalvontaa tehtiin nyt toista vuotta peräkkäin ja valvonta kohdistui sekä toimistoihin että rakennustyömaille. Muille edellä mainituille aloille fyysisen kuormituksen valvontaa on tehty vuosien saatossa enemmän ja aihe on kyseisillä toimialoilla tutumpi. Fyysisen kuormituksen hallinta vaihteli työnantajittain – osa oli toteuttanut konkreettisia parannuksia, kun taas toisilla työpaikoilla aihe oli jäänyt vähäiselle huomiolle”, kertoo tarkastaja Tommi Tuononen.


Työn vaarat ja haitat on arvioitava etukäteen


Työsuojeluviranomainen painottaa työnantajan velvollisuutta selvittää ja arvioida työn vaarat ja haitat. Fyysisen kuormituksen osalta tämä tarkoittaa mm. nostojen, siirtojen, toistotyön, näyttöpäätetyöskentelyn sekä kuormittavien työasentojen ja -liikkeiden aiheuttamien vaarojen selvittämistä ja arviointia. Tarvittaessa työnantajan tulee käyttää apuna tässä työterveyshuollon asiantuntijoita, jos työnantajan oma osaaminen ja asiantuntemus ei ole riittävää. Kun vaarojen ja haittojen arviointi tehdään riittävällä asiantuntemuksella, saadaan tuotua esiin fyysisestä ylikuormituksesta johtuvat vaara- ja haittatekijät sekä torjumaan niitä paremmin oikeilla toimenpiteillä.

Työpaikkaselvitys on työterveyshuollon tekemä arviointi työpaikan olosuhteista, terveellisyydestä ja turvallisuudesta. Työpaikkaselvityksessä arvioidaan se, onko mm. fyysinen kuormitus terveydelle haitallista, sekä laaditaan toimenpide-ehdotukset työkyvyn tukemiseksi.

”Työpaikkaselvityksellä on vaarojen ja haittojen arvioinnin ohella keskeinen rooli haitallisen fyysisen ylikuormituksen torjunnassa työpaikoilla. Työnantajan vastuulla on tehdä vaarojen ja haittojen arviointi ja työterveyshuollolla tulee olla se käytettävissään arvioidessaan työn terveydellistä merkitystä. Työnantajan tehtäväksi jää viedä työpaikkaselvityksen toimenpide-ehdotukset käytännön työhön ja näin vähentää fyysistä kuormitusta", muistuttaa tarkastaja Tommi Tuononen.

Fyysisestä kuormituksesta löytyy tietoa työsuojeluviranomaisen verkkopalvelussa. Sieltä löytyy mm. esimerkkejä toimenpiteistä, joilla työantaja voi poistaa tai vähentää fyysisen työskentelyn aiheuttamaa haitallista kuormitusta.

Lisätiedot:
Tarkastaja Tommi Tuononen, [email protected]
Lupa- ja valvontaviraston työsuojeluosasto
 

Työolot Työsuojelu Työsuojelu työpaikalla Työsuojeluviranomainen