Kuolleet sielut – työsuojeluviranomaisen tarinoita metsäalan valvonnasta

”Eiiii, kyllä siellä pitäisi olla minun sopimuskumppanini työntekijöitä, kun se on erikseen sovittu, ettei muita aliurakoitsijoita saa käyttää!”, kertoi urakoitsija selventäessään, ettei töitä ollut saanut ketjuttaa.

”No kun ei ole, vaan sieltä tavattiin tarkastuskäynnillä kolmen eri yrityksen työntekijöitä, eikä yksikään niistä yrityksistä ole se, jonka kanssa sinä sanot sopimuksen tehneesi. Eikö ole aika merkillistä, että jok’ikinen taho, sinun tilaajasi, sinä, sinun aliurakointisopimuskumppanisi, sinun sopimuskumppanisi sopimuskumppanit, joista et edes tiennyt, ovat kaikki eri mieltä siitä, mitä tehdään, kuka tekee ja kenen lukuun?”, totesi tarkastaja.

Tämä keskustelu käytiin urakoitsijan kanssa, joka oli metsänhoitourakoista metsäyhtiön, eli ketjun korkeimman portaan, kanssa sopinut. Olimme siis käyneet metsässä tarkastuskäynnillä ja näkemästämme keskusteltiin tarkastuksen jälkeen. Koska totuus vaikutti joustavan laatuiselta, ei ollut aihetta uskoa mitään muuta, kuin sitä, mitä olimme metsässä omin silmin nähneet ja kuulleet.

Kenelle töitä tehdään?

Tuon tarkastusmatkamme aamun ensimmäiseltä työmaalta tapasimme virolaisen työnantajayrityksen Suomesta palkattuja ukrainalaisia työntekijöitä raivaussahatöistä. Jokainen työntekijöistä osasi nimetä työnantajayrityksensä toimitusjohtajan, jonka kanssa oli tehnyt työsopimuksen ja kertoa missä ja milloin oli työnantajan palveluksessa työskennellyt. Työntekijöillä oli myös tämän virolaisen yrityksen logoilla varustetut työvaatteet päällään. 

Iltapäivällä kävimme työmaalla, josta tapasimme viisi ukrainalaista työntekijää lisää. Kaikki kertoivat saman, kuin aamulla kohdatut: työnantajayrityksen nimen, toimitusjohtajan eli pomon nimen ja kaikilla oli yrityksen työkamppeet päällään. 

Otimme puhelimitse yhteyttä työnantajaksi nimettyyn tahoon tarkastuskäyntien jälkeen. Tämä kymmenen työntekijän työnantajakseen nimeämä henkilö sen sijaan vaikutti kiihtyvän puhelinkeskustelun aikana: ”Eivät ne minun työntekijöitäni ole, eikä minulla ole mitään tietoa, ketä ja kenen työntekijöitä ne ovat. Sinä yrität laittaa sanoja minulle suuhun! Ne eivät varmasti ole minun työntekijöitäni!”. Vielä erikoisemmaksi asia muuttui hieman myöhemmin, kun työnantaja soitti takaisin. Tuolloin työnantaja muisti, että viisi varhaisperkaustyömaalta tavattua olivatkin hänen työntekijöitään ja viisi muuta olivat toisen virolaisen yrityksen työntekijöitä. Tässä vaiheessa tiedossa oli siis kaksi sellaista alihankintaketjun yritystä, joista urakoitsija myöhemmin meille kertoi, ettei tiedä mitään. 

Aamulla tavatut raivaajat osasivat lisäksi kertoa, että parin kilometrin päässä heistä touhusi toinen porukka, josta he eivät sen enempää tienneet, mutta joka heidän työkohteidensa lähistöllä oli ollut joitakin päiviä. Raivaussahan ääni kantautui korviimme ja tiesimmekin sen kantautuvan saman urakoitsijan työmailta. Päätimme lähteä ääntä kohti. Noh, ehkäpä matkan päässä raivaussahatöitä tekevät olisivat sen yrityksen työntekijöitä, jonka kanssa näistä työmaista oli alun perinkin urakoitsija sopimuksen tehnyt.

Piilossa metsän siimeksessä

Hetken päästä saavuimme taimikonhoitotyömaalle, josta sahan kahvoista tavattiin yrittäjä ja viisi hänen työntekijäänsä. Kaikki olivat virolaisia ja kertoivat työskentelevänsä Suomessa lähetettyinä työntekijöinä. Miehet antoivat itsestään reippaan vaikutelman, eikä työn laatu hullummalta näyttänyt sekään. Yritys oli virolainen ja toimi samassa alihankintaketjussa alimpana eli neljäntenä. Yrittäjän kertomaan mukaan yritys oli ensimmäistä kertaa Suomessa metsätöissä, toki hänellä itsellään oli vuosien kokemus Suomessa työskentelystä työntekijänä.

Virolainen yrittäjä vastasi kysymyksiimme rehellisesti. Lähetettyjen lain mukaisia ilmoituksia hän ei ollut työntekijöistä tehnyt, koska ei tiennyt tästä velvollisuudestaan mitään. Työterveyshuoltoa hän ei ollut järjestänyt, koska ei tiennyt, että sellainen pitää Suomessa työnantajan järjestää, sillä onhan työntekijöillä kuitenkin eurooppalaiset sairausvakuutuskortit, joiden avulla tarvittaessa hoitoon pääsee. Palkkaa yrittäjä kertoi maksavansa työntekijöilleen summan, joka vastaa noin kolmasosaa metsäalan työehtosopimuksen vähimmäispalkasta. Sanomattakin selvää, että työehtosopimuksen mukaisia pakollisia palkan lisiä ei ollut maksettu lainkaan. Myöhemmin tarkastuksen edetessä kävi ilmi, ettei työaikaa ollut kirjattu totuudenmukaisesti, eikä yhtä työntekijää ollut tapaturmavakuutettu.

Keskustelussa yrittäjän kanssa kävi ilmi, että tätä oli viranomaisen tarjoaman neuvonnan sijaan ohjeistanut Suomessa jo pitkään toimineet alan kollegat. Huolimatta työnantajan selonottovelvollisuudesta totesimme, että ketjun alin porras ei ollut päässyt oikean tiedon äärelle, eikä viesti työnantajaa koskevista velvoitteista ollut kulkenut ketjussa alaspäin.

Katsoimme metsässä siis kuutta henkilöä, joiden olemassaolo Suomen viranomaisille alkoi vasta siitä hetkestä, kun me heidät näimme. 

Mitä tarkoittaa lähettävä yritys ja lähetetty työntekijä?

Näitä jo jonkin aikaa olemassa olleita, mutta vasta hetki sitten viranomaisen tutkaan ilmestyneitä työntekijöitä kutsutaan lähetetyiksi työntekijöiksi. Tässä tapauksessa eroa tavalliseen työntekijään ei huomaa, kun työntekijä tavataan kannonnokasta, joten käydään hieman läpi, mitä lainsäädäntö lähetetystä työntekijästä sanoo. 

Lähetetty työntekijä on ulkomaisen yrityksen työntekijä, joka tekee tilapäisesti työtä Suomessa. Mikäli yritys palkkaa työntekijän Suomesta, kyseessä ei ole tällöin lähetetty työntekijä. Laki työntekijöiden lähettämisestä (447/2016) asettaa ulkomaalaiselle, työntekijöitä Suomeen toisesta maasta lähettävälle työnantajayritykselle erilaisia velvollisuuksia. Yksi velvollisuus on tehdä työsuojeluviranomaiselle ilmoitus siitä, että työntekijät ovat tulossa Suomeen työskentelemään. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voi seurata työsuojeluviranomaisen määräämä laiminlyöntimaksu.

Ilmoitusvelvollisuus on asetettu, jotta viranomainen voi tarpeen vaatiessa kohdistaa työnantajayritykseen valvontatoimia. Mikäli työnantaja rikkoo ilmoitusvelvollisuuttaan, ei yritystä tai sen työntekijöitä ikään kuin ole Suomessa olemassa, eikä valvontaa tiedetä siihen kohdistaa, ellei yritys työntekijöineen sitten tule sattumalta vastaan suomalaisessa metsämaisemassa.

Lähetettyjä työntekijöitä koskevan lainsäädännön tarkoituksena on, että lähetetyt työntekijät ovat tasavertaisessa asemassa Suomessa toimivien yritysten työntekijöiden kanssa. Lähetetyn työntekijän työhön sovelletaan niitä yleissitovien työehtosopimusten määräyksiä, jotka tarjoavat työntekijälle edullisemmat työehdot kuin mitä lähtömaan lainsäädäntö tai työehtosopimukset tarjoaisivat. Toisin sanoen, mikäli Suomen työehtosopimuksen vähimmäispalkkaehdot ovat lähtömaan palkkatasoa paremmat, pitää työntekijöille maksaa Suomen työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että etenkin Baltian maista tuleville Suomen työehtosopimukset tarjoavat yleensä lähtömaan tasoa paremman vähimmäispalkan. 

Kuvaamassamme tapausesimerkissä oli selvää, että palkkataso alitti roimasti työehtosopimuksen määrittämän vähimmäistason. Työntekijät työskentelivät Suomessa sellaisin työehdoin, jotka eivät vastanneet Suomen lainsäädäntöä tai työehtosopimuksen määräyksiä. 

Ketjun mitta – aikamme vitsaus?

Mitä pidempiä alihankintaketjut ovat, sen todennäköisempää on, etteivät työnteon vähimmäisehdot toteudu lain ja työehtosopimusten mukaisesti erityisesti ketjun alimmilla tasoilla. Esimerkkitapaus on omiaan kuvastamaan myös sitä, mitä tarkoitamme, kun puhumme piiloketjuista. Työtä ketjutetaan niin pitkälle, ettei ketjun ylin toimeksiantaja edes tiedä, mitä ketjussa tapahtuu, saati millä työehdoilla siellä työskennellään. Mutta kuka vastaa siitä, mitä ketjussa tapahtuu?

Tilaajavastuulain mukaan tilaaja on selvitysvelvollinen vain omasta sopimuskumppanistaan ja lakisääteistä velvollisuutta ketjutuksen pituuden valvontaan ei tilaajavastuulaissa ole.  Tässäkin tapauksessa viimeinen, eli kolmas tilaajaporras oli laiminlyönyt selvitysvelvollisuuttaan siinä määrin, että tarkastuskertomuksessa tilaajalle esitetään korotettuja laiminlyöntimaksuja, koska sopimukset katsottiin ehdoiltaan sellaisiksi, että tilaaja oli sopimuksia solmiessaan tietoinen, ettei aliurakoitsijoilla ole aikomusta huolehtia velvoitteistaan työnantajana. Laiminlyöntimaksuprosessi on edelleen kesken. 

Metsäpalveluita ostavan metsänomistajan sopimuskumppani on yleensä ketjun korkein taso. Riippumatta tämän korkeimman tason yrityslogosta, palveluiden ostoon näiltä toimeksiantajilta eittämättä sisältyy lupaus laadusta ja vastuullisesta toiminnasta. Metsäalan toimeksiantajien vakaa ja julkilausuttu pyrkimys on myös työsuojeluviranomaisen valvomien asioiden turvaaminen ja takaaminen. On tosiasia, että metsäalan työt keskittyvät suuressa määrin tietyille toimijoille, ja tämän, ketjun korkeimman portaan toimenpiteet töiden ja sopimusten valvonnassa ovat ratkaisevia.
Mielestämme on vakavan pohdinnan paikka, onko mahdollista taata metsurityötä tekevien työoloja- ja oikeuksia ilman alihankintaketjujen tuntemista, valvomista ja määrätietoista työlainsäädännön laiminlyönteihin puuttumista. Ja viime kädessä määräysvaltaa näillä työmailla käyttää se taho, kenen yrityslogon alaisuudessa töitä tehdään.

Kohti kesää ja uutta kautta

Vuoden 2026 metsänhoidon työkausi lähestyy ja mekin siihen valvontatoimin valmistaudumme. Meillä on kaino toive siitä, että aiemmissa ja tässä blogikirjoituksessa käsiteltyjen tapausten kaltaisia tilanteita ei tulisi enää vastaan. Nämä tekemämme havainnot eivät todennäköisesti ole se suurin haaste, minkä metsäala on historiassaan kohdannut ja mistä se on selvinnyt. Olankohautuksella näitä havaittuja ongelmia ei kuitenkaan korjata. 

On erityisesti metsäalan ja ympäröivän yhteiskunnan etu, että työtä eivät tee ”kuolleet sielut”, vaan työntekijät, joiden oikea työnantaja on tiedossa läpi ketjun ja jolle tarjotaan Suomen työlainsäädännön ja työehtosopimuksien asettamat työolot- ja oikeudet. Mikäli kuitenkin näitä laiminlyöntejä havaitsemme, tulemme tarttumaan niihin lainsäädännön viranomaiselle suomin valtuuksin, kaikessa ankaruudessaan.

Lisää tietoa lähetetyistä työntekijöistä löytyy Tyosuojelu.fi-verkkopalvelusta.
Myös tilaajavastuusta on oma sivu Tyosuojelu.fi-verkkopalvelussa.

Tämä on metsäalan valvontaa käsittelevän blogisarjan viimeinen osa. Lue aiemmat blogikirjoitukset täältä:

20.1.2026 ”Irti siitä taimesta!” – työsuojeluviranomaisen tarinoita metsäalan valvonnasta
17.2.2026 Kevytyrittäjät metsässä – työsuojeluviranomaisen tarinoita metsäalan valvonnasta